Väestönsuojelu

Kotiseudun pommituksissa kuoli talvisodan aikana noin 1 000 henkilöä. Neuvostoliiton pommikoneet pommittivat lähes 700 paikkakuntaa. Kotiseudun pommittaminen oli uutta eurooppalaisessa sodankäynnissä. Ensimmäiset kokemukset siitä oli saatu Espanjan sisällissodassa 1936−39. Valtiovallan väestönsuojeluvalmistelut alkoivat vasta 1930-luvulla. Sitä ennen valmistelutyötä teki Suomen Kaasusuojelujärjestö.

Lue lisää

Suomen Kaasusuojelujärjestö perustettiin 1927

Ensimmäisessä maailmansodassa taistelukaasuja käytettiin rintamalla. Suomeen perustettiin 1927 Suomen Kaasupuolustusyhdistys. Yhdistyksestä kehittyi sittemmin Suomen Kaasusuojelujärjestö. Lentoaseen nopean kehityksen arvioitiin syventävän taistelurintamia. Sen seurauksena siviiliväestö joutuisi enemmän sodan kanssa tekemisiin. Ensimmäinen eurooppalainen sota, jossa siviilikohteita pommitettiin ilmasta, oli Espanjan sisällissota 1936−39. Kaasusuojelujärjestön toiminnan tavoitteena oli aikaansaada väestönsuojelu.

Sotaväen ensimmäiset käskyt väestönsuojelusuunnitelmista annettiin 1933

Sotaväen piirissä ensimmäiset käskyt sotilaspiireille väestönsuojelusuunnitelmien laatimisesta annettiin 23.4.1933 päivätyllä käskyllä. Valtioneuvosto asetti 15.2.1935 sisäasiainministeriön esittelyssä komitean valmistelemaan esityksiä ”niistä kotialueen ilmapuolustukseen kuuluvista toimenpiteistä, jotka kuuluvat siviiliviranomaisten toimipiiriin sekä tarkoittavat siviiliväestön suojaamista ilmahyökkäyksiltä”. Komitea jätti mietintönsä 3.3.1938.

Väestönsuojelupäällikön virka perustettiin 1938 ja esikunta 1939

Valtioneuvosto määräsi 29.9.1938 sisäasiainministeriöön väestönsuojelupäälliköksi jääkärikenraaliluutnantti Aarne Sihvon. Hänen johtoelimekseen perustettiin tammikuussa 14.1.1939 Väestönsuojelupäällikön Esikunta. Samalla lakkautettiin vuodesta 1937 väestönsuojeluvalmiuden kehittämisestä vastannut  Valtion väestönsuojelukeskus. Suomen Kaasusuojelujärjestö oli jatkanut valtiollisen elimen rinnalla toimintaansa, joka painottui kansalaisten valistustoimintaan.

Hallituksen ensimmäinen lakiesitys väestönsuojelusta raukesi

Hallitus jätti maaliskuussa 1939 esityksen väestönsuojelulaiksi. Lakiesityksen mukaan väestönsuojelun tarkoituksena oli ”väestön sekä valtion, kuntien ja yksityisten laitosten ja muun omaisuuden suojaaminen vihollisen ilmahyökkäyksiltä tai sellaisten hyökkäysten vaikutusten rajoittaminen ja lieventäminen”. Lakiesityksen mukaan väestönsuojeluvelvollisuus koskisi kaikkia 16−60-vuotiaita. Sodan ajan lisäksi lakiesityksessä väestönsuojeluvelvollisuus koski myös rauhan aikaa, jolloin väestönsuojeluvelvollinen voitiin määrätä väestönsuojelutehtäviin enintään 36 tunniksi vuodessa. Eduskunnassa lakiesityksen käsittely venyi, ja lakiesitys jäi pöydälle istuntokauden päättyessä.

Väestönsuojelun lakipohja voimaan viime tingassa

Hallitus asetti 15.6.1939 uuden komitean valmistelemaan lakiesitystä. Komitea muutti aikaisempaa esitystä mm. siten, että rauhan ajan väestönsuojeluvelvoite tuli vapaaehtoiseksi. Laki jaettiin kahteen osaan. Presidentti allekirjoitti 22.9. hallituksen esityksen väestönsuojelulaista ja laista yksityisten suoritettavista väestönsuojelutoimenpiteistä ja niiden kustannuksista. Suursota Euroopassa oli jo syttynyt syyskuun alkupäivinä. Saksa oli 1.9.1939 hyökännyt Puolaan. Iso-Britannia ja Ranska olivat 3.9. julistaneet Saksalle sodan. Eduskunta käsitteli molemmat lakiesitykset ripeästi ja hyväksyi ne. Tasavallan presidentti allekirjoitti molemmat lait valtioneuvostossa 30.10.1939. Lait tulivat voimaan 15.11.1939.

Sodan ajan väestönsuojeluorganisaatio muodostettiin ylimääräisissä harjoituksissa

Ylimääräisiin harjoituksiin eli liikekannallepanoon liittyen Suomen Kaasusuojelujärjestö sai 14.10.1939 käskyn toteuttaa sille määrätyt perustamistehtävät. Sodan ajan väestönsuojelutehtäviin sijoitetut reserviläiset saivat samana päivänä määräyksen astua palvelukseen.

Väestönsuojelun organisaation pääpiirteet

Liikekannallepanossa Väestönsuojelupäällikön Esikunta täydentyi sodan ajan vahvuuteensa. Esikunta jakaantui järjestely- ja koulutusjaostoon, teknilliseen jaostoon sekä huoltotoimistoon. Teknillisessä jaostossa tehtiin rakenteellisen suojelun tutkimus- ja suunnittelutyötä. Lääneissä väestönsuojeluasioista vastasivat väestönsuojelutarkastajat. Kunnallishallintoon perustettiin yleensä väestönsuojelulautakunta. Asioiden valmistelusta ja päätösten toteutuksesta vastasi kaupungeissa väestönsuojelutoimisto päällikkönsä johdolla ja pienemmillä paikkakunnilla väestönsuojelujohtajaksi nimetty henkilö.

Käsky pimennysvalmisteluista annettiin 15.10.1939

Väestönsuojelupäällikkö kenraaliluutnantti Sihvo tutustumassa 1.11.1939 Helsingin palolaitoksen kalustoon. SA-kuva.

Maan väestönsuojelupäällikkö antoi 15.10.1939 käskyn pimennysvalmisteluista. Ne oli tehtävä niin, että rakennusten pimennys voitaisiin 17.10. kello 00.00 jälkeen toteuttaa käskystä kahdessa tunnissa. Useimmilla paikkakunnilla pidettiinkin ennen sodan alkamista pimennysharjoitus.

Hälytysjärjestelyt ja niiden tarkastaminen

Väestönsuojeluviranomaisilla oli vastuu ilmahälytyksen antamisesta väestölle. Ilmoitukset lähestyvistä vihollisen lentokoneista antoivat Ilmavoimien alaiset ilmapuolustuksen aluekeskukset (IPAK). Läänien väestönsuojelutarkastaja velvoitettiin tarkastamaan hälytysjärjestelyt. Paikkakunnilla oli tärkeätä tietää, mistä ilmapuolustuksen aluekeskuksesta ne saisivat ilmoitukset lähestyvistä lentokoneista.  Myös viestiyhteydet oli tarkastettava.

Väestönsuojelun ohjeistaminen sodan alettua

Väestönsuojelupäällikkö antoi läänien väestönsuojelutarkastajille väestönsuojelupäällikön käskyjä ja Väestönsuojelupäällikön Esikunnan tiedonantoja. Ensimmäinen tiedonanto on päivätty 3.12.1939. Se sisälsi tietoja vihollisen käyttämistä pommeista.

Ensimmäisessä sodanaikaisessa 4.12.1939 päivätyssä käskyssään Sihvo määräsi läänit antamaan Väestönsuojelupäällikön Esikunnalle tilanneilmoitukset pommituksista viipymättä niiden tapahduttua. Samalla hän antoi kaikille väestönsuojelun johtoelimille määräyksen siirtyä jatkuvaan päivystykseen.

Sodan kokemukset otettiin huomioon

Seuraavassa 29.12. annetussa käskyssä väestönsuojelupäällikkö antoi tarkennettuja määräyksiä käyttäytymisestä ilmahälytyksen aikana. Hän vaati myös ilmasuojelukurin tehostamista. Ihmiset eivät ilmahälytyksen tullessa menneet heti ilmasuojaan. Osa jäi jopa seuraamaan pommitusta. Maaseudulla liikkuvien ihmisten oli varustauduttava suojautumaan viholliskoneiden konekiväärihyökkäyksiltä naamioimalla itsensä. Sitä varten heidän oli pidettävä mukanaan riittävän isoa valkoista kangaspalaa, esimerkiksi lakanaa.

Sotateollisuus kärsi jatkuvista ilmahälytyksistä

Jatkuvat ilmahälytykset ja niiden edellyttämä suojautuminen häiritsivät sotatarviketeollisuuden toimintaa. Väestönsuojelupäällikkö antoi 29.12. määräyksen, jonka mukaan tehtaiden tuli keskeyttää toimintansa vasta välittömän vaaran kohdistuessa tehdasalueelle. Siitä varoituksen antoi tehtaan ilmasuojeluhenkilöstö.

Kaasun käyttöön varautumista tehostettiin

Suomen Kaasusuojelujärjestö valmisti siviiliväestölle kaasunaamareita. Analyyseja näytteistä pystyivät tekemään kemialliset koelaitokset Vaasassa ja Tampereella. Väestönsuojelupäällikkö antoi 31.12. käskyn perustaa väestönsuojelukenttälaboratoriot Helsinkiin, Turkuun, Kuopioon, Ouluun ja Kemiin. Henkilöstön koulutus kesti kuitenkin niin kauan, että laboratoriot olivat toimintavalmiina vasta sodan loppuvaiheessa.

Maa oli jaettu koti- ja sotatoimialueeseen

Kartta: muokattu, Raunio, Ari, Sotatoimet Suomen sotien 1939−54 kulku kartoin. 3. painos, Karttakeskus 2013.

 

Karjalan Armeijan, IV Armeijakunnan, Ryhmä Talvelan, Pohjois-Suomen Ryhmän ja Lapin Ryhmän toiminta-alueita kutsuttiin sotatoimialueiksi. Ne ulottuivat syvälle rintaman selustaan. Sisäasiainministeriö vastasi väestönsuojelusta myös yhtymien selustassa olevilla paikkakunnilla. Valtioneuvosto määräsi 19.1.1940 väestönsuojelun sotatoimialueilla alistettavaksi aluevastuussa oleville sotatoimiyhtymille.

Räjähtämättömien pommien hävittäjien koulutus aloitettiin joulukuussa

Vihollisen pommeista jäi osa räjähtämättä eli ns. suutareiksi. Nämä oli tehtävä vaarattomiksi vahinkojen välttämiseksi. Tehtävään tarvittavien henkilöiden koulutus alkoi joulukuussa. Ensimmäisellä pomminhävittäjäkurssilla 12.−13.12. koulutettiin 19 henkilöä. He olivat 16 eri paikkakunnalta. Tämän jälkeen kursseja järjestettiin Jyväskylässä, Lahdessa ja Turussa. Sodan aikana ennätettiin kouluttaa yhteensä 94 pomminhävittäjää.

Talvisodan pommitukset

Kartta: muokattu, Raunio, Ari, Sotatoimet Suomen sotien 1939−54 kulku kartoin. 3. painos, Karttakeskus 2013.

Sodan aikana koottujen tilastojen mukaan talvisodan aikana pommitettiin lähes 700 paikkakuntaa. Pommituksia tilastoitiin yli 2 700.  Arviolta lähes 100 000 pommista 55 000 oli räjähdys- ja yli 40 000 palopommeja. Vihollisen lentokoneiden erillisiä tai pommitusten yhteydessä tehtyjä konekiväärihyökkäyksiä tilastoitiin 440. Talvisodan pommituksissa kuolleiden määrä oli hieman alle tuhat. Eri viranomaisten tilastot poikkeavat hieman toisistaan

Pommitusten henkilötappiot

Monet Mikkelin puurakennukset tuhoutuivat puna-armeijan ilmavoimien pommituksessa 5.1.1940. Kuva Mikonkadulta. SA-kuva.

Suurimmat yksittäisen pommituksen tappiot syntyivät Helsingissä 30.11. Tappiot aiheutuivat päivän toisesta pommituksesta iltapäivällä. Edellisen pommituksen vaara ohi -merkki oli annettu vähän ennen pommitusta, joten pommitus tuli kaupunkilaisille yllätyksenä. Sodan alkamispäivänä pommituksissa kuoli Helsingissä noin 100 henkilöä.

Toiseksi suurimmat päivittäisen pommituksen tappiot syntyivät 17.2.1940 Iisalmessa. Pommituksissa kuoli 41 ihmistä. Heistä 28 kuoli maanpäälliseen suojaan osuneesta pommista. Mikkeliä pommitettiin 5.1.1940 kolmessa aallossa. Ensimmäinen pommitus alkoi yllättäen.

Tuhoutuneet ja vaurioituneet rakennukset

Luostarinkatu Viipurissa 8.3.1940. SA-kuva.

Pommituksissa suurimmat vauriot kärsi sotatoimialueella ollut Viipuri. Tilastojen mukaan kotiseudulla tuhoutui tai vaurioitui Lappeenrannassa lähes 500 rakennusta, Lahdessa lähes 400, Turussa ja Riihimäellä yli 300 kummassakin.

Ari Raunio