Metsä- ja talvitaistelutaidon kehittäminen

Kansallisen sotataidon kehittäminen osoittautui maailmansotien välisenä aikana 1920- ja 1930-luvuilla kuviteltua vaikeammaksi. Vuosina 1927−1932 kenttä- ja jalkaväen ohjesäännöissä dokumentoitu maavoimien suomalaisen sotataito ja taktiikka muistuttivat kovasti eurooppalaisia esikuviaan. Oh­jesäännöissä on sel­västi nähtä­vissä saksa­laisten, ranska­laisten ja ruot­salais­ten esikuvi­en vaikutus. Sotakorkeakou­lun perustaminen vuonna 1924 myötävaikutti suomalaisten olo­suhteiden huomioimiseen tak­tiikan kehittämi­styössä.

Lue lisää

Jalkaväki etenee metsässä. Kuva: Sotamuseo.

Hyökkäys vai puolustus?

Suomalaisen sotataidon kehittämisen lähtökohtana oli taistelu voimasuhteiltaan ylivoimaista vihollista vastaan. Tavoitteena oli tasoittaa voimasuhteita muun muassa etevämmällä sotataidolla ja taktiikalla. Sen saavuttamisen arvioitiin vaativan hyökkäyksellistä toimintaa. Se edellytti muun muassa liikkuvuutta. Epäillyt hyökkäyksen erinomaisuudesta heräsivät 1930-luvulla. Erityisesti Yleisesikunnassa arvioitiin puolustuksen muodostuvan Karjalan kannaksella hyökkäystä tärkeämmäksi taistelulajiksi. 

Ilmavoimien ja Laivaston käyttöajatukset

Englantilaiset asiantuntijat suosittelivat 1924 Suomen Ilmavoimille hyökkäyksellistä käyttöajatusta. Sen mukaisesti Suomeen hankittiin pommikoneita. Käyttöajatus muuttui puolustusta eli hävittäjätorjuntaa painottavaksi 1930-luvulla.

Eduskunta sääti 1927 laivastolain, jossa määritettiin laivaston perushankinnat. Sen mukaan tehdyt hankinnat loivat Suomelle merivallan laivastovoimaa pienoiskoossa mukailevan laivaston. Pääosa varoista käytettiin kahteen panssarilaivaan. Sukellusveneitä ja moottoritorpedoveneitä hankittiin neljä kumpiakin. 

Sotakorkeakoulu ja suomalaiset olosuhteet

Sotakorkeakou­lun perustaminen vuonna 1924 mahdollisti suomalaisen sotataidon kehittämisen. Koulu edesauttoi teoreettista paneutumi­sta sotaan suomalaisissa olosuhteissa. Monet koulun käyneet upseerit joutuivat vaativiin kehittämistehtäviin heti valmistuttuaan. Sotakorkeakoulussa paneuduttiin taisteluun suoma­laisessa maastossa.

Suomessa kehitettiin talvi- ja metsätaistelutaktiikkaa

Tavaroita vedetään ahkiolla metsämaastossa. Kuva: Sotamuseo.

Maavoimien taktiikan kehittämisessä otettiin huomioon vuodenaikojen ja maaston vaikutus. Talvitaktiikan perusteet luotiin 1920-luvun kokeilu­toiminnalla suojeluskuntajärjestössä, rajavartiostoissa ja puolustuslaitoksessa. Armeijassa paneu­duttiin 1930-luvulla metsätaisteluun. Asevaikutuksen lisäksi tutkittiin useina vuosina kokeelli­sesti metsän vaikutusta taktiik­kaan. Tal­visodan alkuun mennessä oli maavoimien koko kaaderihen­kilöstö joutunut erilaisissa kokeiluissa perehty­mään metsän vaikutukseen joukkojen taktiikkaan.

Talvitoiminnasta julkaistiin kaksi kirjaa

1920-luvun talvisotakokeilujen keskeiset tulokset dokumentoitiin 1929 ilmestyneissä kirjoissa; Talvisotakäsikirja ja Talvitaktiikka. Käsikirjassa käsitellään toimintatapoja. Molemmat kirjat määrättiin ruotsalaisten tavoin salaisiksi. 1930-luvun metsätaistelukokeilun tuloksia ja johtopäätöksiä ei ennätetty kirjata ohjesäännöksi ja oppaaksi ennen talvisotaa. Majuri T. V. Viljasen kirja Metsätaistelukokemuksia ilmestyi 1938. Se oli tutkimus ensimmäisen maailmansodan metsätaisteluista.

Talvisodan taktiikan edellytykset luotiin kokeilutoiminnalla

Jalkaväkeä suksin ahkion kanssa etenemässä metsässä Suojeluskuntien talvitaistelukoulutuksessa.
Kuva: Sotamuseo.

Paneutuminen joukkojen toimintaan metsäisessä maastossa kaikkina vuodenaikoina loi edellytykset talvisodan suomalaisen taktiikan syntymiselle. Suomen olosuhteiden huomioon ottaminen johti metsätaisteluun soveltuvien varusteiden kehittämiseen. Toimintaa tiettömässä maastossa talvella helpottivat lämmitettävät teltat, hevosten vetämät kenttäkeittiöt, sukset ja ahkiot. Suojaa talvella paransivat lumipuvut. Marssikompassit helpottivat suunnistamista peitteisessä maastossa sekä kesällä että talvella. Konepistooli soveltui hyvin metsätaisteluihin kaikkina vuodenaikoina. Niitä olisi vaan pitänyt kuulua useampi jokaiseen jalkaväkiryhmään.


Kenttäkeittiötä kuormataan junavaunuun. Kuva: Sotamuseo.

Talvisodan taktiikka syntyi sodan aikana

Maailmansotien välisenä aikana tehty kehitystyö joukkojen kyvystä liikkua ja elää metsässä loivat edellytykset suomalaisten saavuttamiin merkittäviin voittoihin Jäämeren ja Laatokan välisellä rintamalla.

Teiden suunnissa Suomeen tunkeutuneiden vihollisjoukkojen yhteydet katkaistiin tiettömän maaston kautta tehdyillä saarrostuksilla. Vihollisen motittamisesta tuli tunnusmerkki suomalaiselle talvisodan taktiikalle. Mottien syntymisen varjoon jäi joidenkin mottitaistelujen pitkittyminen koko sodan kestäviksi. Näin tapahtui Laatokan pohjoispuolella ja Kuhmossa.

Suomen pääsotanäyttämöllä Karjalan kannaksella oli runsas tiestö ja suuria peltoaukeita. Tällaisessa maastossa vihollinen pystyi tehokkaasti käyttämään mies- ja materiaaliylivoimaansa. Kannaksen talvisodan suomalaiselle taktiikalle ominaista piirrettä on vaikea määrittää.   

Metsien huomioiminen joukkojen kokoonpanoissa


Etuvartio yllättää vihollisen tiedustelupartion suojeluskuntien talvitaistelukoulutuksessa.
Etuvartion aseina ovat konepistoolit. Kuva: Sotamuseo.

Kenttäarmeijan sotajaotus eli joukkojen; divisioonien, rykmenttien, pataljoonien, komppanioiden ja joukkueiden kokoonpanot olivat ­eu­roop­palai­sten esikuvien mukaisia. Suomalaisten joukkojen aseistus oli kuitenkin määrällisesti ja laadullisesti esikuviaan heikompi. Suomalainen erikoisuus oli konepistoolin sisällyttäminen jalkaväkiryhmän yhdeksi aseeksi. Taustalla oli näkemys lyhyistä taisteluetäisyyksistä peitteisessä maastossa eli metsissä.

Suomelta puuttui panssariaselaji


Vickers-panssarivaunu Karjalan kannaksen sotaharjoituksessa elokuussa 1939. SA-kuva.

Panssariaselaji puuttui Suomelta käytännössä kokonaan. Panssarivaunun arveltiin soveltuvan huonosti suomalaiseen maastoon. Tosin jo 1920-luvulla kiinnitettiin huomiota siihen, että Karjalan kannaksella oli panssarivaunujen käytölle soveltuvia alueita.

1930-luvun lopul­la hanki­ttuja pans­sari­vau­nuja suun­ni­tel­tiin lähinnä käytet­täväk­si jalka­väen apu­asee­na. Panssaritorjuntakysymykseen paneutuminen alkoi vuonna 1933. Talvisodan alkuun mennessä oli päätetty hankittaville pans­sarintorjunta-aseille muodostettavat organisaatiot, mutta aseiden hankinnat olivat pahasti kesken.

Ilmatorjunta ja kaasutaisteluvälineet

1920-luvulla arvioitiin peitteisen maaston suojaavan jalka- ja ratsuväkeä ilmahyökkäyksiltä. Tykistö ja huolto olisivat kuitenkin varsinkin marssilla alttiita ilmahyökkäyksillä. 1930-luvulla paneuduttiin myös ilma-aseen muodostamaan uhkaan. Vuosikymmenen lopulla aloitettiin ilmatorjunnan kehittäminen ja ilmatorjuntajoukkojen perustaminen.

Kaasutaistelukysymykseen oli paneuduttu jo 1920-luvulla ja koko seuraavankin vuosikymmenen uskot­tiin hyökkääjän käyttävän kaasutaisteluvälineitä.

Ari Raunio


Sulje

         

 

Talvisodan virtuaalinen tietokeskus

 

Sivuston toimitus

 

Linkit

www.talvisotayhdistys.fi

 

 
 
 

Tilaaja: Talvisotayhdistys ry (Y 2403304-2)
Sisältötuotanto: Sotakirjuri Oy
Sivuston toteutus: Wode media Oy

Talvisotayhdistys ry:n keräystili FI 33 5723 0220 3396 70

 

Ota yhteyttä

Toimitus

 

Mannerheim

Arvo Ylppö

SA-kuvat

Sodissamme menehtyneet