Taistelut

Talvisodan loistavimmat voitot saavutettiin Tolvajärvellä, Suomussalmella ja Raatteen tiellä. Ankarimmat mottitaistelut käytiin Kuhmossa ja Laatokan Karjalassa. Kaikkia motteja ei saatu tuhotuiksi. Suomalainen taktiikka oli menestyksellistä Laatokan ja Jäämeren välisellä rintamalla. Karjalan kannaksella puna-armeijan joukot pysäytettiin joulukuussa Mannerheim-linjalle. Neuvostoliitto kaksinkertaisti tammikuussa 1940 Suomen rintaman hyökkäysvoimansa. Helmikuussa alkanut neuvostojoukkojen suurhyökkäys Kannaksella johti Mannerheim-linjan murtumiseen ja joukkojen vetäytymiseen Viipurinlahden–Viipurin−Vuoksen tasalle. Suomi suostui katkeraan rauhaan.

Lue lisää

Hyökkäysnuolet näyttävät puna-armeijan hyökkäyssuunnat ja hyökkäysten pysähtymistasat. Kartalla ovat myös tärkeimmät taistelupaikat. Katkoviivatut nuolet näyttävät puna-armeijan saavuttamatta jääneet tavoitteet eri hyökkäyssuunnissa. Muokattu kartta kirjasta Raunio, Ari, Sotatoimet Suomen sotien 1939−45 kulku kartoin, Karttakeskus, kolmas painos, 2013.

Sotanäyttämöt

Talvisodan ratkaisu tapahtui Karjalan kannaksella. Se oli alusta alkaen taistelujen päänäyttämö. Molemmat maat keskittivät sinne pääosan sotavoimastaan. Toiseksi tärkein rintamasuunta oli Laatokan ja Suojärven välinen alue, jossa molemmilla mailla oli toiseksi eniten joukkoja. Suomen Päämajan yllätykseksi puna-armeija hyökkäsi Suojärven ja Jäämeren välisen alueen erämaarintamalla useassa suunnassa divisioonalla tai jopa sitä suuremmilla joukoilla. Päämaja moninkertaisti erämaarintaman joukot. Lisäksi alueen joukkojen johtosuhteita muutettiin.

Päämajan alaiset johtoportaat

Sodan alkaessa Päämajan alaiset johtoportaat olivat Kannaksen Neljäs Armeija Karjalan kannaksella, Armeijakunta (IV AK) Laatokan ja Ilomantsin välisellä alueella ja Pohjois-Suomen Ryhmä Ilomantsin ja Jäämeren välisellä alueella. Joulukuun alkupuolella muodostettiin uusia Päämajan alaisia johtoportaita. Päämajan johtoon muodostettiin Osasto T, sittemmin Ryhmä T, IV Armeijakunnan vastuualueen pohjoisosaan. Sallan ja Jäämeren välinen alue irrotettiin Pohjois-Suomen Ryhmästä Päämajan alaisen Lapin Ryhmän vastuualueeksi.

Puna-armeijalla materiaalinen ylivoima oli moninkertainen

Sodan alkaessa puna-armeijan maavoimien henkilöstövahvuus Suomen-rintamalla oli noin 450 000 miestä. Se oli yli puoitoista kertaa suurempi kuin Suomen kenttäarmeijan eli maavoimien noin 280 000 henkilön vahvuus. Neuvostojoukkojen materiaalinen ylivoima – esimerkiksi lentokoneiden, panssarivaunujen ja tykkien määrä − oli moninkertainen. Puna-armeijan hyökkäys eteni kuitenkin kangerrellen.

Stavka otti joulukuussa johtoonsa taistelut Suomen rintamalla

Neuvostoliiton kommunistisen puoleen pääsihteeri Josif Stalin oli tyytymätön puna-armeijan etenemisen nopeuteen koko Suomen vastaisella rintamalla ja erityisesti Karjalan kannaksella. Suomeen hyökänneen puna-armeijan sotilaallinen johto siirrettiin 9.12. Leningradin Sotilaspiiriltä puna-armeijan pääsotaneuvostolle eli Stavkalle.

Stavkan puheenjohtaja oli puolustusasiain kansankomissaari ja puna-armeijan ylipäällikkö, Neuvostoliiton marsalkka Kliment J. Vorošilov. Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeri Josif Stalin oli yksi Stavkan jäsenistä. Puna-armeijan yleisesikunnan päälliköllä, l. luokan armeijankomentaja Boris M. Šapošnikovilla oli merkittävä asema Stavkassa.

Siihen saakka hyökkäystä Suomeen johtanut Leningradin Sotilaspiirin komentaja, 2. luokan armeijankomentaja Kirill A. Meretskov siirrettiin Kannaksella hyökänneen 7. Armeijan komentajaksi.

Mannerheim oli tyytymätön Kannaksen alkutaisteluihin

Sotamarsalkka Mannerheim oli tyytymätön Kannaksen Armeijan joukkojen ns. suojajoukkojen taisteluihin valtakunnan rajan ja pääaseman välisellä alueella. Hänen mielestään pääaseman etupuolelle ryhmitetyt suojajoukot vetäytyivät liian nopeasti. Ne irtautuivat viivytysasemistaan heti viholliskosketuksen saatuaan. Kannaksen Armeijan komentaja, jääkäriupseeri, kenraaliluutnantti Hugo Österman perusteli toimintaa sillä, että hän halusi suojajoukot taistelukykyisinä pääasemaan.

Länsi-Kannaksen puolustuksesta vastannut Toinen Armeijakunta (II AK) luopui jo 2.12. Vammelsuun viivytysasemasta. Mannerheim antoi Östermanille käskyn Vammelsuun takaisinvaltaamisesta. Österman antoi II Armeijakunnalle käskyn vallata 3.12. Vammelsuu takaisin. Armeijakunnankomentaja, jääkäriupseeri kenraaliluutnantti Harald Öhquist ilmoitti Östermanille, ettei armeijakunta pysty noudattamaan annettua käskyä. Tapahtuma ei johtanut jatkotoimiin.

Karjalan kannaksen torjuntataistelut 1939 joulukuussa

Kannaksen Armeija pysäytti joulukuussa puna-armeijan Seitsemännen Armeijan (7. A) hyökkäyksen Mannerheim-linjalle. Ankarimmat taistelut käytiin Summassa ja Taipaleessa. Neuvostoliiton sodan johto pysäytti hyökkäyksen Kannaksella. Joukot saivat käskyn siirtyä puolustukseen.

Puna-armeijan voiman kasvattaminen 1940 tammikuussa

Joulukuun aikana suomalaiset joukot pysäyttivät vihollisen hyökkäykset kaikilla muillakin rintamille. Tammikuussa 1940 Neuvostoliitto yli kaksinkertaisti hyökkäysjoukkonsa reilusti yli miljoonaan mieheen. Samaan aikaan Suomen kenttäarmaijan rivivahvuus kasvoi vain noin 25 000 henkilöllä ollen helmikuun alussa 305 000 henkilöä. Puna-armeijan Suomen rintama joukkojen vahvuus nousi näin yli kolme kertaa suuremmaksi suomalaisiin verrattuna. Paikallisesti miesten ylivoima saattoi olla yli kymmenkertainen.

Uudet Suomen rintamalle lähetetyt puna-armeijan joukot keskitettiin lähinnä Karjalan kannakselle sekä Suojärven ja Laatokan väliselle rintamalle.

Karjalan kannaksen ratkaisutaistelut 1940 helmikuussa

Helmikuussa puna-armeijan joukot aloittivat Kannaksella ratkaisuun pyrkivän hyökkäyksen. Se johti Mannerheim-linjan sisäänmurtoon Summan viereisellä Lähteen lohkolla. Kannaksen Armeijan Länsi-Kannaksen joukot saivat käskyn vetäytyä Mannerheim-linjalta. Sodan päättyessä taisteluja käytiin Länsi-Kannaksella Viipurinlahden ja Vuoksen välisellä alueella ja Itä-Kannaksella Taipaleen suunnalla sekä uudella rintamalla molemmin puolin Vuoksea, Äyräpään−Vuosalmen alueella.

Neljännen Armeijakunnan mottitaistelut

Neljäs Armeijakunta (IV AK) pysäytti neuvostojoukkojen hyökkäyksen Kollaan−Kitilän tasalle. Tammikuussa aloitettu neljäs saarrostushyökkäys katkaisi kahden neuvostodivisioonan selustayhteydet. Toinen divisioonista, Kitilän suurmottiin jäänyt, piti pintansa sodan loppuun saakka. Toinen useampaan mottiin pilkottu divisioona tuhottiin pääosin Lemetin mottitaisteluissa. Lemetin suunnan neuvostodivisioonalla oli vahvennuksena panssariprikaati, joka myös tuhoutui. Suomalaisen armeijakunnan mottitaistelualueen vasen sivusta suojattiin Kollaalla, joka kesti sodan loppuun saakka.

Neuvostoliiton Suomen-rintaman joukkojen kaksinkertaistaminen tammikuussa 1940 johti Kollaan ja Kitilän suuntien joukkojen moninkertaistamiseen. Niiden hyökkäykset alkoivat maaliskuussa. Suomalaisjoukot pystyivät pääosin pitämään asemansa rauhan tuloon saakka.

Tolvajärvellä ensimmäinen voitto

Suojärven keskuksen Suvilahden menettämisen jälkeen perustettiin joulukuun alkupäivinä Tolvajärven ja Ilomantsin suuntien taisteluja johtamaan Päämajan alainen Osasto Talvela. Sen nimi muuttui sittemmin Ryhmä T:ksi. Sille alistettiin kaikki alueen joukot. Lisäksi ryhmälle keskistettiin lisää joukkoja Kotijoukkojen Kenttätäydennysprikaatista ja Ylipäällikön reservinä Kannaksen takana olleesta divisioonasta.

Ryhmän joukot pysäyttivät puna-armeijan joukkojen hyökkäyksen Ilomantsin suunnalla. Tolvajärven suunnalla ryhmän joukot saavuttivat Talvisodan suomalaisjoukkojen ensimmäisen merkittävän voiton. Tämän jälkeen joukot jatkoivat hyökkäystään vallaten Ägläjärven. Ryhmän joukkojen eteneminen pysäytettiin tammikuussa Aittojoelle. Rintama vakiintui sinne sodan loppuun saakka.

Pohjois-Suomen Ryhmä

Pohjois-Suomen Ryhmä vastasi suunnitelmien mukaan puolustuksesta Lieksan ja Jäämeren välisellä erämaarintamalla. Ryhmän esikunta sijaitsi Kajaanissa. Ryhmästä irrotettiin 11.12.1939 suoraan Päämajan alaiseksi johtoportaaksi ryhmään kuulunut Lapin Ryhmä, jonka esikunta oli Rovaniemellä.

Pohjois-Suomen Ryhmän alueen merkittävimmät taistelut käytiin Suomussalmen−Raatteen ja Kuhmon alueilla. Suomusalmen vallannut neuvostodivisioona lyötiin sieltä pois joulukuun lopulla ja sitä auttamaan lähetetty divisioona tuhottiin tammikuun alkupuolella Raatteen tiellä.

Kuhmon suunnalla hyökännyt neuvostodivisioona pysäytettiin ja motitettiin. Osa moteista piti pintansa sodan loppuun asti. Lieksan−Nurmeksen alue ja Kuusamon suunta jäivät sivusuunniksi. Lieksan ja Nurmeksen suunnilla hyökänneet neuvostojoukot vetäytyivät joulukuun lopulla takaisin rajan taakse.

Lapin Ryhmä

Lapin Ryhmä johti taisteluja Sallan ja Petsamon suunnilla. Sallan kirkonkylän Kuolajärven menettämisen jälkeen ankarimmat taistelut käytiin Joutsijärvellä ja Pelkosenniemellä. Näillä alueilla pysäytettiin neuvostoliittolaisen jalkaväkidivisioonan hyökkäys. Neuvostojoukot vetäytyivät talvella Märkäjärven−Saijan tasalle.

Yleisesikunnan suunnitelmissa oli varauduttu Petsamon menettämiseen. Neuvostoliitto keskitti Murmanskin−Petsamon alueelle armeijan, jossa oli kolme divisioonaa. Niiden tärkein tehtävä oli Petsamon valtauksen jälkeen suojata Jäämeren rannikkoa. Suomalaisjoukot viivyttivät Petsamon tien suunnassa. Rauhan tullessa taisteluja käytiin Nautsin tasalla.

Ruotsalainen vapaaehtoisosasto Stridsgruppen Svenska Frivilligkåren (Taisteluryhmä SFK) otti sodan lopulla rintamavastuun Sallan suunnalla. Samaan aikaan Svenska Frivilligkåren otti rintamavastuun Lapin Ryhmältä. Alueen suomalaisjoukoista muodostettiin ruotsalaiskenraalin komentaman Svenska Frivilligkårenin alainen Osasto Willamo.