Karjalan kannaksen taistelut

Karjalan kannas oli kaikissa maailmansotien välisenä aikana tehdyissä tilannearvioissa itärajamme uhanalaisin hyökkäyssuunta. Kannaksen tiestö ja rautatiet mahdollistaisivat usean divisioonan käytön jo hyökkäyksen ensimmäisessä portaassa. Joulukuun torjuntataisteluissa puna-armeijan eteneminen pysäytettiin Mannerheim-linjalle. Tammikuussa Neuvostoliitto lähes kolminkertaisti Kannaksen joukkonsa. Ne aloittivat helmikuussa suurhyökkäyksen, joka pakotti suomalaiset vetäytymään Länsi-Kannaksella Viipurin ja Vuoksen välille. Itä-Kannaksella Vuoksen ja Taipaleenjoen vesistölinja piti.

Lue lisää

Muokattu kartta kirjasta Ari Raunio-Juri Kilin, Talvisodan taisteluja, kolmas painos, Karttakeskus 2010.

Karjalan kannas arvioitiin pääsotanäyttämöksi

Suomen Yleisesikunnan arviot siitä, monellako divisioonalla puna-armeija hyökkäisi Karjalan kannaksella, vaihtelivat yhdeksän ja kahdentoista välillä.

Kannaksella puolustuksen painopiste Viipurin suunnalla

Yleisesikunta arvioi vihollisen painopisteen Karjalan kannaksella olevan Länsi-Kannaksella Viipurin suunnassa. Täältä oli lyhin matka Helsinkiin. Viipurin porttina pidettiin Karhulan ja Muolaanjärven välistä aluetta. Se oli otettu huomioon myös kantalinnoittamisessa ennen talvisotaa. Kantalinnoitteisiin Karjalan kannaksella kuului betonisia miehistösuojia ja asepesäkkeitä.

Kannaksen linnoittaminen

Kesällä 1939 Kannasta linnoitettiin myös vapaaehtoisvoimin. Syksyn 1939 ylimääräisissä harjoituksissa Karjalan kannaksen sodan ajan joukot aloittivat asemissaan kenttälinnoittamisen. Kenttälinnoittaminen tarkoitti kaivettuja taisteluhautoja, pesäkkeitä ja miehistökorsuja, joiden vahvennuksina käytettiin puutavaraa ja katoissa myös kiviä.

Kivistä tehty panssarieste Karjalan kannaksella Räisälässä, oikealla piikkilankaeste. Kuvauspäivä 16.12.1939. SA-kuva.

Sekä kanta- että kenttälinnoitteiden asemien eteen rakennettiin panssariesteitä. Ne oli Kannaksella useimmiten rakennettu kivistä. Mutta Kannaksellakin oli panssariesteinä muualla yleisiä puuvahvisteisia kaivantoja.

Panssarivaunueste ja -murroste Karjalan kannaksella. Kuvattu 18.12.1939. SA-kuva.

Voimasuhteet joulukuussa

Joulukuussa puna-armeijan 7. Armeijalla oli käytössään Karjalan kannaksella kaksi jalkaväkiarmeijakuntaa (Jv.AK), panssariarmeijakunta (Ps.AK) ja kolme panssariprikaatia. Pääosa armeijan noin kymmenestä jalkaväkidivisioonasta kuuluja jalkaväkiarmeijakuntiin ja armeijan reserviin. Henkilöstön kokonaisvahvuus oli vajaat 250 000. Hyökkäysjoukoilla oli yhteensä noin 2 000 tykkiä ja noin 1 500 panssarivaunua. Joukkojen tukena oli yli 1 000 lentokonetta.

Suomalaisen Kannaksen Armeijan suojajoukot ja kenttäarmeijan joukot olivat yhteensä noin kuuden divisioonan vahvuiset. Niistä viisi kuului armeijan kahdelle armeijakunnalle ja yksi oli armeijan reservinä. Divisiooniensa lisäksi armeijalla oli suojajoukkoja ryhmitettynä valtakunnan rajan ja pääaseman välille.

Ylipäällikön reservinä Karjalan kannaksen tuntumassa oli yksi divisioona. Kannaksen joukkojen kokonaisvahvuus oli yli 120 000 henkilöä. Tykkejä armeijalla oli yhteensä noin 250. Sodan alussa armeijalle oli alistettu Lentorykmentti 1. Sen yhteistoimintalaivueet kykenivät suorittamaan vain tiedustelulentoja ja niitäkin vain pimeällä. Ilmataisteluihin pystyivät vain Ilmavoimien komentajan johdossa olleet Lentorykmentti 2:n hävittäjät.

Kannaksen taisteluiden vaiheet

Talvisodan Karjalan kannaksen taistelut voidaan jakaa kolmeen vaiheeseen: joulukuun torjuntataistelut, tammikuun asemasotavaihe ja helmi–maaliskuun suurhyökkäyksen torjuntataistelut.

Torjuntataistelut joulukuussa jakaantuivat taisteluihin pääaseman eli Mannerheim-linjan etupuolella ja taisteluihin pääasemassa vihollisen läpimurtohyökkäysten torjumiseksi.

Neuvostojoukot pystyivät koko asemasotavaiheen pitämään hallussaan aloitteen. Se säilyi puna-armeijalla myös sen suurhyökkäyksen aikana helmi- ja maaliskuussa.

Kannaksen Armeija torjui joulukuun läpimurtohyökkäykset

Jääkäriupseeri, kenraaliluutnantti Hugo Östermanin komentama Kannaksen Armeija pysäytti vihollisen 7. Armeijan hyökkäyksen joulukuussa pääasemassaan Mannerheim-linjalla. Länsi-Kannaksella ankarimmat taistelut käytiin Summan alueella ja Itä-Kannaksella Taipaleen alueella.

Puna-armeijan joukkojen uudelleenjärjestelyt tammikuussa

Muokattu kartta kirjasta Raunio, Ari, Sotatoimet Suomen sotien 1939−45 kulku kartoin, kolmas painos, Karttakeskus 2013.

Neuvostoliiton sodanjohto päätti joulukuun lopulla lähes kolminkertaistaa Kannaksen-joukkonsa. Alueella jo olleet joukot saivat puolustustehtävän. Myös johtosuhteet järjestettiin uudelleen. Kannaksen joukkojen ylimmäksi johtoportaaksi perustettiin Luoteinen Rintama. Sen komentajana oli 1. luokan armeijankomentaja Semjon K. Timošenko. Hänen alaisinaan oli Länsi-Kannaksella Meretskovin komentama 7. Armeija ja Itä-Kannaksella uusi 13. Armeija. Sen komentajana oli armeijakunnankomentaja Vladimir D. Grendahl.

Puna-armeijan Kannaksella olleita ja sinne saapuvia joukkoja alettiin kouluttaa linnoitettujen asemien läpimurtohyökkäykseen. Taistelutoimintaa pidettiin yllä voimakkaalla tykistötoiminnalla. Se rasitti suomalaisia joukkoja. Ne joutuivat olemaan päivät valmiina torjumaan vihollisen hyökkäyksiä ja yöt kunnostamaan vihollisen tykistötulessa vaurioituneita asemiaan.

Voimasuhteet helmikuussa 1940

Puna-armeijan Kannaksen helmikuun suurhyökkäystä varten muodostettuun Luoteiseen Rintamaan kuului alkuvaiheessa 23 divisioonaa. Sen lisäksi Neuvostoliiton sodanjohdolla oli Karjalan kannaksella tai sen välittömässä läheisyydessä noin yhdeksän divisioonan vahvuiset reservit.

Suomen Kotijoukoista siirrettiin tammikuussa kenttäarmeijaan kaksi divisioonaa (21.D ja 23.D). Päämaja keskitti niistä toisen Karjalan kannakselle ja toisen Laatokan pohjoispuolelle. Viimeksi mainittu siirrettiin suurhyökkäyksen alettua helmikuussa Itä-Kannakselle. Kannaksen Armeijan käytettävissä olevien divisioonien määrä nousi helmikuussa yhdeksään. Armeijakunnan johtoportaiden määrää lisättiin helmikuussa kahdesta kolmeen. Lisäksi perustettiin Viipurin ja Haminan välille kaksi yhtymätasoista ryhmää Rannikkoryhmä ja Haminan Ryhmä.

Luoteisen Rintaman joukot pääsivät 11.2. sisäänmurtoon Lähteen lohkolla

Puna-armeijan Luoteisen Rintaman suurhyökkäys alkoi 11.2.1940. Valmistavat hyökkäykset olivat alkaneet helmikuun 1. päivänä. Suomalaiset arvioivat suurhyökkäyksen alkaneen jo silloin. Länsi-Kannaksella Mannerheim-linjalla puna-armeijan joukot pääsivät 11.2. sisäänmurtoon Summan lohkon viereisellä Lähteen lohkolla.

Mannerheim-linjalta Länsi-Kannaksella vetäydyttiin 15.2. alkaen

Ylipäällikkö päätti 15.2. luopua Mannerheim-linjasta Länsi-Kannaksella. Jääkäriupseeri, kenraaliluutnantti Harald Öhquistinkomentama II Armeijakunta sai käskyn vetäytyä Viipurin eteläpuolella sijainneeseen V-asemaan eli väliasemaan, jossa taisteltiin puolitoista viikkoa.

V-asemasta eli väliasemasta vetäydyttiin 27.2.

Öhquistin armeijakunnan joukot aloittivat vetäytymisensä väliasemasta saamansa käskyn mukaisesti 27.2. illalla. Luoteisen Rintaman uusi väliaseman läpimurtohyökkäys alkoi seuraavana aamuna. Taistelut Länsi-Kannaksella siirtyivät Viipurinlahdelle ja T-asemaan eli taka-asemaan Viipurin−Talin−Vuoksen linjalle.

Puna-armeijan joukot hyökkäsivät jäätyneen Viipurinlahden yli

Viipurinlahdella puna-armeijan joukot hyökkäsivät jäätyneen lahden yli ja katkaisivat Haminan ja Viipurin välisen maantien Säkkijärven länsipuolelta. Juuri sodan päättyessä suomalaisjoukot taistelivat yli tulleiden joukkojen sillanpään rajoittamiseksi Viipurinlahden pohjoisrannalla. Muualla neuvostojoukot olivat edenneet Viipurin keskustan tuntumaan sekä kaupungin, Portinhoikan ja Vuoksen väliselle alueelle.

Itä-Kannaksella taisteltiin Taipaleessa ja Vuosalmella

Itä-Kannaksella III Armeijakunta piti asemansa Taipaleessa sodan loppuun asti. Taistelujen siirtyessä Länsi-Kannaksella Mannerheim-linjalta väliaseman kautta taka-asemaan Itä-Kannaksen III Armeijakunta sai rintamavastuun Äyräpään ja Vuosalmen alueilla Vuoksella. Siellä käytiin ankaria taisteluja. Neuvostojoukot pääsivät Vuoksen yli ja saivat vallatuksi pienen sillanpään.

Taipaleen alueella neuvostojoukot olivat päässeet myös osittaiseen sisäänmurtoon eli etumaisia taisteluhautoja oli menetetty. Kolmannen Armeijakunnan komentaja oli jo päätymässä käskyyn joukkojensa vetäytymisestä väliasemaan. Kolmannen Armeijakunnan joukot olivat vielä asemissaan Vuoksen−Suvannon−Taipaleen linjalle rauhan astuessa voimaan 13.3. kello 11.00.

Ari Raunio