Karjalan kannaksen torjuntataistelut joulukuussa 1939

Suomalaisen Kannaksen Armeijan joukot torjuivat pääasemassa ns. Mannerheim-linjalla puna-armeijan kaikki läpimurtohyökkäykset. Ankarimmat torjuntataistelut joulukuussa 1939 käytiin Taipaleen ja Summan alueilla. Suomalaisten 23.12. tekemä vastahyökkäys Summan etupuolelle epäonnistui. Neuvostojoukkojen viimeinen tulokseton Mannerheim-linjan läpimurtoyritys alkoi 24.12. Taipaleen suunnalla. Puna-armeijan hyökkäykset Karjalan kannaksella päättyivät 27.12. Keljan alueella.

Lue lisää

Muokattu kartta kirjasta Ari Raunio – Juri Kilin, Talvisodan taisteluja. Kolmas painos. Karttakeskus 2010.

Suomalaisen Kannaksen Armeijan joukot torjuivat pääasemassa ns. Mannerheim-linjalla puna-armeijan kaikki läpimurtohyökkäykset. Ankarimmat torjuntataistelut joulukuussa 1939 käytiin Taipaleen ja Summan alueilla. Suomalaisten 23.12. tekemä vastahyökkäys Summan etupuolelle epäonnistui. Neuvostojoukkojen viimeinen tulokseton Mannerheim-linjan läpimurtoyritys alkoi 24.12. Taipaleen suunnalla. Puna-armeijan hyökkäykset Karjalan kannaksella päättyivät 27.12. Keljan alueella.

Leningradin Rintaman joukot Karjalan kannaksella

Leningradin Sotilaspiirin alaisen 7. Armeijan ensimmäisenä tehtävänä oli hyökätä noin kahdessa viikossa Viipurin−Antrean aseman−Hiitolan pääpiirteiselle tasalle. Kannaksella hyökkäävän armeijan (7. A) komentajana oli 2. luokan armeijakenraali V. F. Jakovlev. Hänet vaihdettiin jo 9.12. Leningradin Sotilaspiirin komentajaan 2. luokan armeijakunnankomentaja Kirill A. Meretskoviin. Samalla Suomen vastaisen sodan johto siirtyi puna-armeijan Ylijohdon Esikunnalle Stavkalle.

Armeijan kahteen jalkaväkiarmeijakuntaan (19.Jv.AK ja 50.Jv.AK) ja jalkaväkireserviin kuului yhteensä kymmenen jalkaväkidivisioonaa. Joulukuussa armeijaa vahvennettiin vielä kahdella jalkaväkidivisioonalla. Armeijan kolmas armeijakunta oli panssariarmeijakunta (10. Ps.AK).

Leningradin Sotilaspiirin johtoon perustettiin Karjalan kannakselle lisäksi Suomen kansantasavallan Ensimmäinen Armeijakunta. Tämä armeijakunta ei osallistunut varsinaisiin sotatoimiin, vaan toimi omien joukkojen selustassa.

Armeijan hyökkäystä tuki myös Laatokan laivasto-osasto. Neuvostoliittolaisten erilaisten laivasto-osastojen toiminta Suomenlahdella Koiviston tasalle saakka ja Laatokalla Taipaleelle saakka oli ponnetonta.

Kartta muokattu kirjasta Raunio, Ari, Sotatoimet Suomen sotien 1939−45 kulku kartoin. Kolmas painos, Karttakeskus 2013.


Kannaksen Armeijan joukot

Rauhan ajan sotaväen päällikön, jääkäriupseeri, kenraaliluutnantti Hugo Östermanin komentamaan Kannaksen Armeijaan kuului kaksi armeijakuntaa. Niissä oli yhteensä viisi kenttäarmeijan divisioonaa. Pääosasta suojajoukkoja oli muodostettu armeijan reserviksi divisioona.

Länsi-Kannaksella oli rauhan ajan armeijakunnan eli maavoimien komentajan komentama Toinen Armeijakunta (II AK) ja Itä-Kannaksella rauhan ajan jalkaväentarkastajan, jääkäriupseeri, kenraalimajuri Erik Heinrichsin komentama Kolmas Armeijakunta (III AK).

Kannaksen Armeijan puolustuksen painopiste oli Länsi-Kannaksella Öhquistin armeijakunnan alueella. Hänen armeijakuntaansa kuului aluksi kolme divisioonaa (4.D, 5.D ja 11.D). Lisäksi Kannaksen Armeijan reservinä ollut pääosasta suojajoukkoja muodostettu divisioona (1.D) oli Länsi-Kannaksella. Itä-Kannaksella Heinrichsin armeijakuntaan kuului kaksi divisioonaa (8.D ja 10.D). Ylipäällikön reservinä Kannaksen takana oli yksi divisioona (6.D).

Pääaseman ja valtakunnan rajan välisellä alueella oli neljä suojajoukoista muodostettua ryhmää (Uudenkirkon, Muolaan, Lipolan ja Raudun Ryhmät).

Kannaksen Armeijalle alistetut rannikkotykistöjoukot (Koiviston alalohko ja Kannaksen lohko) torjuivat kaikki puna-armeijan laivasto-osastojen hyökkäysyritykset Laatokalla ja Suomenlahdelle.

7. Armeijan tehtävä

Seitsemäs Armeija (7. A) aloitti 30.11. hyökkäyksensä koko Kannaksen leveydeltä. Armeijan komentajan oli 2. luokan armeijankomentaja Vsevolod F. Jakovlev. Leningradin Sotilaspiiriltä saamansa käskyn mukaan hänen armeijansa oli saavutettava 12−15 päivässä Viipurin−Käkisalmen tasa. Tältä tasalta hyökkäystä oli jatkettava kohti Helsinkiä, joka suunnitelman mukaan oli saavutettava viikossa eli kolme viikkoa hyökkäyksen alkamisesta.

Karjalan kannaksella hyökkäys jakaantui kolmeen vaiheeseen. Ensimmäisessä vaiheessa joukkojen oli saavutettava suomalaisten pääasema. Sinne oli edettävä neljässä−viidessä päivässä. Toisessa vaiheessa oli murrettava suomalaisten pääasema (Mannerheim-linja). Siihen saisi kulua aikaa neljä−viisi päivää. Kolmannessa vaiheessa joukkojen oli läpimurron jälkeen siirryttävä takaa-ajoon eli seurattava ja tuhottava pääasemasta vetäytyvät suomalaisjoukot. Tämän vaiheen arvioitiin kestävän kolmesta−neljään päivään, jolloin joukot saavuttaisivat Viipurin−Käkisalmen tasan.

7. Armeijan suunniteltu painopiste oli Länsi-Kannaksella

Länsi-Kannaksella hyökkäsi divisioonankomentaja Fjodor N. Starikovin komentama 19. Jalkaväkiarmeijakunta (19.Jv.AK). Siihen kuului kolme jalkaväkidivisioonaa ja panssariprikaati. Armeijakunnan ja divisioonien omien tykistöyksiköiden lisäksi hyökkäystä tukivat ylijohdon reserveistä saadut kolme tykistörykmenttiä. Armeijakunnan lähitavoite eli ensimmäinen tavoite oli Vuottaan−Kivennavan tasa.

Itä-Kannaksella hyökkäsi divisioonankomentaja Filipp D. Gorelenkon komentama 50. Jalkaväkiarmeijakunta (50.Jv.AK). Siihen kuului kaksi jalkaväkidivisioonaa ja panssariprikaati. Armeijakunnan hyökkäystä tukivat oman tykistön lisäksi ylijohdon reserveistä saadut kaksi tykistörykmenttiä. Armeijakunnan ensimmäisenä tavoitteena oli Metsäpirtin−Raudun−Lipolan tasa.

Panssariarmeijakunta (Ps.AK) oli armeijan reservinä. Sitä valmistauduttiin käyttämään sillä suunnalla, missä ensimmäisenä saataisiin suomalaisten pääasema murretuksi. Armeijakunnan tehtävänä oli jommankumman jalkaväkiarmeijakunnan päästyä läpimurtoon edetä murtoaukon kautta syvälle suomalaisjoukkojen selustaan.

7. Armeijan painopiste siirrettiin Itä-Kannakselle

Leningradin Sotilaspiirin komentaja, 2. luokan armeijakunnankomentaja Kirill A. Meretskov antoi jo joulukuun 1. päivänä 7. Armeijalle valmistavan käskyn painopisteen siirtämisestä Itä-Kannakselle. Sinne muodostettiin 3.12. alkaen sotilaspiirin käskystä uusi voimaryhmä 7. Armeijan Oikea Ryhmä. Sen komentajaksi määrättiin tykistön tarkastajan ominaisuudessa Karjalan kannakselle tullut armeijakunnankomentaja Vladimir D. Grendahl. Hän oli suomalaissyntyinen. Ryhmä sai alueella olleen jalkaväkiarmeijakunnan (50.Jv.AK) lisäksi Armeijalta käyttöönsä kaksi jalkaväkidivisioonaa.

Kartta muokattu kirjasta Raunio, Ari, Sotatoimet Suomen sotien 1939−45 kulku kartoin. Kolmas painos, Karttakeskus 2013.


Taipaleen ensimmäinen läpimurtohyökkäys 6.−8.12.

Haavoittunutta lähdetään viemään tykistötulen aikana hoitoon Taipaleessa joulukuussa 1939. SA-kuva.

Oikean Ryhmän joukot Itä-Kannaksella saavuttivat 7. Armeijan joukoista ensimmäisenä suomalaisten pääaseman. Grendahlin komentaman ryhmän tavoitteena oli päästä nopeasti Vuoksen−Suvannon−Taipaleenjoen vesistön yli sekä Kiviniemessä että Taipaleessa.

Oikean Ryhmän hyökkäys alkoi 6.12. kummassakin suunnassa noin kahden jalkaväkidivisioonan voimin. Kiviniemessä hyökänneet eivät päässeet pureutumaan Vuoksen−Suvannon vesistön pohjoisrannalle.

Taipaleenjoella hyökänneiden kahden jalkaväkidivisioonan joukot pääsivät Taipaleenjoen vastarannalle ja Koukunniemeen. Suomalaisten vastahyökkäykset, joiden tavoitteena oli lyödä Taipaleenjoen yli päässeet vihollisen joukot, jäivät tuloksettomiksi. Neuvostojoukot pureutuivat suomalaisjoukkojen pääaseman etupuolelle. Neuvostojoukkojen yritykset murtaa suomalaisten pääpuolustusasema jäivät tuloksettomiksi.

7. Armeijan painopiste siirrettiin Länsi-Kannakselle

Puna-armeijan Ylijohdon Esikunta eli Stavka ottaessa 9.12. alkaen johdon Suomen-rintamalla sodankäyntiä koskeva päivittäinen päätöksenteko siirtyi Stavkan kolmelle keskeiselle henkilölle. He olivat ylipäällikkö, puolustusasiain kansankomissaari, Neuvostoliiton marsalkka Kliment Vorošilov, yleisesikunnan päällikkö, 1. luokan armeijankomentaja Boris Šapošnikov ja kommunistisen puolueen pääsihteeri Josif Stalin.

Samana päivänä Meretskovin komentoon siirtynyt 7. Armeija antoi käskyn armeijan painopisteen siirtämisestä Länsi-Kannakselle. Sen mukaisesti sinne siirrettiin Itä-Kannaksella Kiviniemen suunnalla toiminut jalkaväkiarmeijakunta (50.Jv.AK).

7. Armeijan uusi läpimurtohyökkäys torjuttiin Taipaleessa ja Summassa

Kartta muokattu kirjasta Raunio, Ari, Sotatoimet Suomen sotien 1939−45 kulku kartoin. Kolmas painos, Karttakeskus 2013.

Summan lohkon suomalaisia taistelijoita telttansa edustalla 14.12.1939. SA-kuva.

Länsi-Kannaksella 7. Armeijan joukot saavuttivat päävoimillaan Mannerheim-linjan 10.12. kuluessa.. Armeijan henkilöstövahvuus oli tässä vaiheessa yli 265 000, joista taistelujoukoissa hieman yli 247 000.

Meretskov suunnitteli läpimurtohyökkäystä sekä Itä-Kannaksella että Länsi-Kannaksella. Joukkojen käytön painopiste oli Länsi-Kannaksella. Täällä hyökkäävien kahden jalkaväkiarmeijakunnan (50.Jv.AK ja 19.Jv.AK) oli vallattava Viipuri. Itä-Kannaksella Oikean Ryhmän oli vallattava Käkisalmi ja edettävä Hiitolaan. Ryhmän käytössä oli mm. kaksi jalkaväkiarmeijakuntaa (49. Jv.D ja 150.Jv.D). Hyökkäyssuuntien väliselle laajalle alueelle keskitettiin jalkaväkidivisioona (43.Jv.D). Sen oli hyökättävä Äyräpäänjärven tasalle.

Summan lohkon suomalaisia taistelijoita naamioidun betonibunkkerin edustalla 14.12.1939. SA-kuva.

Läpimurtohyökkäykset alkoivat porrastetusti ensin 15.12. Taipaleen suunnalla ja sitten 17.12. Summan ja Muolaanjärven välisellä alueella. Taipaleen suunnalla neuvostoliittolaisten hyökkäysvoima alkoi ehtyä jo kolmantena päivänä. Silloin Summan ja Muolaanjärven välisellä alueella hyökkäys pääsi vasta alkamaan. Nämäkin neuvostojoukkojen hyökkäykset ehtyivät 22.12. kuluessa. Mannerheim-linja piti.

Joulukuun vastahyökkäys

Kartta muokattu kirjasta Raunio, Ari, Sotatoimet Suomen sotien 1939−45 kulku kartoin. Kolmas painos, Karttakeskus 2013.

Pysäytettyään vihollisarmeijan hyökkäyksen Kannaksen Armeija sai Päämajalta luvan yrittää vastahyökkäystä Öhquistin Armeijakunnan (II AK) alueella Kuolemajärven ja Perkjärven välillä. Omien joukkojensa lisäksi Öhquistin armeijakunta sai käyttöönsä ylipäällikön reservinä olleen divisioonan.

Vastahyökkäys aloitettiin 23.12. Hyökkäysjoukkojen eteneminen oli hidasta, ja jo samana päivänä Öhquist keskeytti hyökkäyksen. Hyökkäysjoukot saivat käskyn palata lähtöasemiinsa. Hyökkäys oli epäonnistunut. Jotkut kutsuivat vastahyökkäystä myöhemmin hölmöntölväykseksi.

Vihollinen arvioi vastahyökkäyksen olleen tiedusteluluonteinen. Neuvostoliiton sodanjohto perui kuitenkin Meretskovin suunnittelemasta kolmannesta läpimurtohyökkäyksestä Summan alueen hyökkäyksen. Hyökkäys käynnistettiin vain Taipaleen suunnalla.

Joulukuun viimeinen läpimurtohyökkäys torjuttiin 27.12. kuluessa

Seitsemännen Armeijan kolmas ja viimeinen yritys murtaa Mannerheim-linja joulukuussa alkoi jouluaattona. Alueelle keskitetty rintamalle saapunut uusi jalkaväkidivisioona nosti Oikean Ryhmän jalkaväkidivisioonien määrän jälleen neljään.

Ryhmän hyökkäyksen painopiste oli edelleen Taipaleen alueella. Eversti Aarne Blickin väliaiskesti komentaman 10. Divisioonan joukot torjuivat rintamassa hyökänneiden kahden jalkaväkidivisioonan joukkojen hyökkäyksen. Kolmas vihollisen jalkaväkidivisioona hyökkäsi jäätyneen Suvannon yli. Se pääsi osillaan pureutumaan rantamaastoon suomalaisten selustaan. Nämä vihollisdivisioonan joukot lyötiin seuraavien päivien aikana vastahyökkäyksillä. Viimeinen niistä tehtiin 27.12. Keljan alueelle.

Karjalan kannaksella alkoi kuukauden kestänyt asemasotavaihe

Neuvostoliiton Seitsemäs Armeija (7.A) siirtyi joulukuun lopulla Karjalan Kannaksella puolustusryhmitykseen. Neuvostoliiton sodanjohto päätti keskittää Kannakselle lisää joukkoja. Karjalan kannaksella alkoivat noin kuukauden kestäneet puna-armeijan joukkojen hyökkäysvalmistelut.

Ari Raunio