Mannerheimin päiväkäsky 14.3.1940

Ylipäällikkö, sotamarsalkka Mannerheim antoi 14.3.1940 ylipäällikön päiväkäskyn numero 34. Sen monet sanonnat tulivat kuuluisiksi kuten esimerkiksi sen toinen kappale:

”Te ette tahtoneet sotaa, te rakastitte rauhaa, työtä ja kehitystä, mutta teidät pakotettiin taisteluun, jossa olette tehneet suurtöitä, tekoja, jotka vuosisatoja tulevat loistamaan historian lehdillä.”

Neljäs kappale kuuluu seuraavasti:

”Sotilaat! Olen taistellut monilla tanterilla, mutta en vielä nähnyt vertaisianne sotureita. Olen ylpeä teistä kun olisitte omia lapsiani, yhtä ylpeä tuntureitten miehestä Pohjolassa kuin Pohjanmaan lakeuksien, Karjalan metsien, Savon kumpujen, Hämeen ja Satakuntien viljavien vainioitten, Uudenmaan ja Varsinais-Suomen lauheitten lehtojen pojasta. Olen ylpeä uhrista, jonka tarjoaa köyhä majan poika siinä kuin rikaskin.”

Päiväkäskyn viimeinen kappaletta on pidetty osin arvoituksellisena. Mitä tarkoitetaan lännelle maksetulla velalla? Kappale kuuluu seuraavasti:

”Meillä on ylpeä tietoisuus siitä, että meillä on historiallinen tehtävä, jonka me edelleen täytämme; länsimaisen sivistyksen suojaaminen, joka vuosisatoja on ollut meidän perintömme, mutta me tiedämme myös, että olemme viimeistä penniä myöten maksaneet velan, mikä meillä siitä länteen on ollut.”

Vähemmän huomiota on kiinnitetty päiväkäskyssä olleeseen selvään asiavirheeseen. Päiväkäskyn mukaan; ” Yli 15.000 teistä, jotka lähditte kentälle, ei enää näe kotejansa, … ja kun nyt parisataatuhatta vihollistamme lepää hangessa ja tuijottaa särkynein katsein tähtitaivaallemme, … Talvisodan jälkeen laadittujen tilastojen mukaan taisteluissa kaatuneita oli lähes 20 000 ilman kadonneita ja haavoihinsa myöhemmin kuolleita. Puna-armeijan tappiot Suomen rintamalla kaatuneina ja kadonneina oli ilmeisesti noin 128 000 henkilöä.

Pelkäsikö Stalin joutumista sotaan länsivaltoja vastaan?

Talvisota päättyi 13.3.1940. Moskovassa edellisenä yönä allekirjoitettu rauhansopimus oli  Suomelle ankara. Lännessä puhuttiin yleisesti Suomen antautumisesta. Stalin katui jo huhtikuussa 1940 hyökkäyksen pysäyttämistä ja rauhan solmimista. Ilmeisesti suurhyökkäyksen keskeyttämisen keskeinen  syy oli Stalinin pelko joutua sotaan länsivaltoja vastaan.

Luovutettavien alueiden väestö Suomeen

Evakkoja Lahdenpohjan Huuhanmäen asemalla 17.3.1940. SA-kuva.

Rauhansopimuksen mukaan Suomen oli luovutettava Neuvostoliitolle alueita Petsamosta, Sallasta ja Kuusamosta, pääosa Suomenlahden ulkosaarista ja kokonaisuudessaan Karjalan kannas ja Laatokan Karjala. Viimeksi mainituilla alueilla oli kolme kaupunkia, Viipuri, Käkisalmi ja Sortavala.  Viipuri oli Suomen toiseksi suurin kaupunki.

Luovutettavien alueiden väestö siirtyi käytännössä kokonaisuudessaan Suomeen. Pakolaisten määrä oli noin 420 000 eli lähes 12 % Suomen silloisesta asukasmäärästä.

Lisäksi Suomen oli vuokrattava Neuvostoliitolle Hankoniemi, joka myös oli tyhjennettävä asukkaistaan.

Hangon evakuointi käynnissä 20.3.1940. SA-kuva.

Evakuoidut ja sodan tuhot lisäsivät siviiliväestön ahtautta

Sotaa ennen, sen aikana ja sen jälkeen evakuoitu väestö sekä sodanaikaisten pommitusten tuhot lisäsivät siviiliväestön asumisen ahtautta. Luovutettujen alueiden maataloustuotannon jääminen pois tuli näkymään väestön ruokahuollossa.

Neuvostoliitto palautti Suomelle Petsamon alueen

Petsamon Liinahamari 15.4.1940. SA-kuva.

Rauhansopimuksen mukaisesti Neuvostoliitto palautti Suomelle valtaamansa Petsamon alueen. Kapteeni Antti Pennanen johti alueen vastaanottoa. Puna-armeijan joukot poistuivat Petsamon alueelta 9.4.1940.

Kotiin palaavat reserviläiset takaisin töihin

Luovutetuilta alueilta evakuoidut sekä kotiutettavat  reserviläiset  muuttivat taas kerran työvoiman käyttöä. Sodan ajaksi miesvaltaisiin töihin saadut naiset haluttiin irtisanoa. Kotiin palaaville sotilaille pyrittiin tarjoamaan työtä.

Talvisodassa kärsittiin suuri mieshukka

Ylipäällikkö sotamarsalkka Mannerheim Hietaniemen sankarihaudoilla ensimmäisenä kaatuneiden muistopäivänä 19.5.1940. Uusi muistopäivä korvasi vuosittainen 16.5 vietetyn vapaussodan voitonpäivän juhlallisuudet ja sotilasparaatit. SA-kuva.

Puolustusvoimien ja puolustusministeriön sodan jälkeen tekemien ilmoitusten mukaan talvisodan tappiot olivat 67 000 henkilöä. Kaatuneiden ja kadonneiden kokonaismäärä oli yli 24 000. Lisäksi kotirintamalla menehtyi noin 1 000 henkilöä. Kauppalaivastossa menetti 65 merimiestä henkensä. Noin 43 000 haavoittuneesta yli 16 000 oli pahoin haavoittuneita.

Kaatuneiden  kokonaismäärään sisältyvät haavoihinsa menehtyneet, kadonneet ja sotavankeudesta palaamatta jääneet. Toukokuun 1940 loppuun mennessä menehtyi noin 1 500 vaikeasti haavoittunutta. Kentälle jääneet oli luokiteltu kadonneiksi. Heitä oli noin 3 000. Osa heistä oli joutunut sotavangiksi. Sodan jälkeen sotavankeudesta palasi yli 800 henkilöä.

Suomi oli sodan jälkeen entistä yksinäisempi

Talvisodan jälkeen Suomi oli entistä yksinäisempi. Ruotsi pysyi talvisodan aikaisessa kannassaan, että se ei sekaannu Suomen ja Neuvostoliiton väliseen sotaan. Saksa hyökkäsi huhtikuussa 1940 Tanskaan ja Norjaan sekä toukokuussa Hollantiin, Belgiaan ja Ranskaan. Liittoutuneilla ei enää ollut mahdollisuutta vaikuttaa sotilaallisesti tilanteeseen pohjoismaissa. Saksa ja Neuvostoliitto hallitsivat Itämerta. Iso-Britannia ja Saksa valvoivat Petsamon laivaliikennettä. Neuvostoliitto pystyi niin halutessaan rannikkotykistöllään katkaisemaan liikenteen saatuaan Moskovan rauhassa 13.3.1940 haltuunsa koko Kalastajasaarennon ja Srednisaarennon (Pummanki).

Liittoutuneet menettivät vaikutusmahdollisuutensa pohjoismaissa

Liittoutuneet länsivallat tekivät helmikuun alussa 1940 periaatepäätöksen Suomen sotilaallisesta auttamisesta, mutta suunnitellun operaation varsinaisena tavoitteena oli saada haltuunsa Kiirunan malmikaivokset Pohjois-Ruotsissa. Liittoutuneet halusivat estää Ruotsin malmitoimitukset Saksaan. Siitä oli Neuvostoliiton sijaan tullut länsivaltojen päävihollinen.

Norja ja Ruotsi pitivät omaa puolueettomuuttaan niin tärkeänä, että ne eivät suostuneet liittoutuneilta joukkojen läpikulkuun. Ne pelkäsivät liittoutuneiden joukkojen tulon maidensa alueelle johtavan Saksan vastatoimiin.

Saksan hyökkäsi huhtikuun alussa 1940 Tanskaan ja Norjaan. Saksalaisjoukot miehittivät Tanskan ja Etelä-Norjan. Pohjois-Norjassa taisteltiin. Liittoutuneet lähettivät joukkoja Pohjois-Norjaan kuten olisivat tehneet ilman Saksan hyökkäystäkin. Saksa aloitti toukokuussa hyökkäyksensä Belgiaan, Hollantiin ja Ranskaan. Liittoutuneet vetivät joukkonsa Pohjois-Norjasta. Saksa miehitti myös Pohjois-Norjan. Liittoutuneilla ei enää ollut sotilaallisia vaikutusmahdollisuuksia Skandinavian alueella.

Suomalainen taktiikka oli menestyksellistä Laatokan ja Jäämeren välisellä alueella

Sotilaallisesti talvisota osoitti suomalaisten joukkojen hallitsevan hyvin sodankäynin puna-armeijan joukkoja vastaan Laatokan ja Jäämeren välisellä alueella. Siellä saavutettiin Suomussalmella, Raatteen tiellä ja Tolvajärvellä talvisodan merkittävimmät voitot. Kitilän, Lemetin ja Kuhmon alueiden mottitaistelut antoivat myös kuvan suomalaisten menestyksellisestä taktiikasta vaikka taisteluvoitot jäivät saavuttamatta.

Karjalan kannaksen taisteluista oli vaikeampi erottaa erityistä suomalaista taktiikkaa, ellei siksi katsottu joukkojen sitkeyttä ja kykyä tehdä nopeasti vastahyökkäyksiä pieninkin joukoin. Kenraalikunnassa oli ilmeisesti erilaisia mielipiteitä Karjalan kannaksen  Mannerheim-linjan kantalinnoitteiden merkityksestä. Talvisodan jälkeen ylipäällikkö, sotamarsalkka Mannerheim päätyi kuitenkin vahvojen kantalinnoitteiden rakentamiseen uuden rajan turvaksi koko sen pituudelta.

Suomi valmistautui Neuvostoliiton uuteen hyökkäykseen

Sotataidon ja taktiikan kehittäminen jäi talvisodan jälkeen taka-alalle. Sodan ajan armeijan uudelleen järjestäminen johti myös koko rauhan ajan järjestelmän uudelleenorganisointiin. Tämän valtavan työn tekemiseen  katsottiin tarvittavan kaikki käytettävissä olleet aktiiviupseerit. Heitä tarvittiin myös kasvaneen rauhan ajan armeijan kouluttajiksi. Ennen talvisotaa siviiliin siirtyneitä upseereita otettiin takaisin palvelukseen.

Ari Raunio