Suojeluskuntien toiminnan tarkoitus

Suojeluskunnat jatkoivat toimintaansa toukokuussa 1918 päättyneen sisällissodan jälkeen. Senaatti vahvisti 2.8.1918 asetuksen suojeluskunnista. Sen mukaan:

”Suojeluskuntain tarkoituksena on maan hallituksen ohjeiden mukaan edistää kansan puolustuskuntoisuutta sekä turvata laillista yhteiskuntajärjestystä. Tämän toteuttamiseksi suojeluskunnat:

– antavat sotilaallista kasvatusta suojeluskuntalaisille;
– edistävät voimistelua, urheilua ja kansalaiskunnon kasvattamista;
– toimivat tarvittaessa varsinaisen armeijan tukena ja
– avustavat pyydettäessä järjestysviranomaisia.”

Suojeluskuntajärjestö

Suojeluskuntajärjestöä johti sen päällikkö, joka oli vuodesta 1919 suoraan tasavallan presidentin alainen. Suojeluskuntajärjestön oma ylin päättävä elin oli edustajakokous, joka mm. päätti vuosikokouksissaan järjestön taloudesta ja toiminnan suuntaviivoista. Suojeluskuntalaiset kuuluivat paikkakuntiensa suojeluskuntiin, jotka lähettivät edustajansa edustajakokouksiin. Suojeluskuntajärjestön jäsenen tuli olla 17 vuotta täyttänyt.

Suojeluskuntajärjestön hallinnollinen jako

Suojeluskuntajärjestön päällikön apuna oli Suojeluskuntain Yliesikunta. Aluehallintoportaina olivat suojeluskuntapiirit. Niiden toimintaa johti piiripäällikkö apunaan piirin esikunta. Suojeluskuntajärjestön palkkaamina henkilöinä toimivat piirien alaiset aluepäälliköt ja kuhunkin suojeluskuntaan palkattu paikallispäällikkö.

Suojeluskunnissa oli yli 110 000 jäsentä

Ylimääräisten harjoitusten alkaessa Suojeluskuntajärjestö muodostui Suojeluskuntien Yliesikunnasta, noin 22 suojeluskuntapiiristä, noin 200 suojeluskunta-alueesta ja lähes 600 suojeluskunnasta. Varsinaisia jäseniä suojeluskunnissa oli vuoden 1939 alussa lähes 111 500.

Suojeluskuntalaiset ja syksyn 1939 ylimääräiset harjoitukset

Ylimääräisinä harjoituksina toteutetussa liikekannallepanossa suojeluskuntalaiset kutsuttiin kuten muutkin reserviläiset palvelukseen. Suojeluskuntiin jäivät vain ne ikäluokat, joita ei kutsuttu palvelukseen. Niitä olivat karkeasti ottaen 17–20-vuotiaat ja yli 45-vuotiaat jäsenet. Tosin yli 45–60-vuotiaat reservinupseerit oli pääosin kutsuttu palvelukseen.

Suojeluskuntajärjestö muodosti Kotijoukot

Puolustusministeriön 26.9.1939 antamassa käskyssä määriteltiin Suojeluskuntajärjestön asema sodan aikana. Suojeluskuntajärjestön ylipäällikkö, jääkärikenraalimajuri Lauri Malmberg tuli toimimaan Kotijoukkojen päällikkönä (22.2.1940 alkaen kotijoukkojen komentajana) ja Suojeluskuntain Yliesikunta Kotijoukkojen Esikuntana. Suojeluskuntapiirit ottivat vastaan puolustuslaitoksen aluejärjestelmän eli sotilaspiirien tehtävät.

Kotijoukkojen tehtävät

Kotijoukkojen tehtävänä oli 26.9.1939 annetun käskyn mukaan kotiseudun turvaaminen, järjestyksen ja turvallisuuden ylläpito yhdessä poliisiviranomaisten kanssa, asevelvollisuusasiat ja huolto- ja koulutustehtävät. Kotiseudun turvaamiseen kuuluivat ”ilmadesanttien” eli vihollisen laskuvarjoin kotiseudulle pudottamien sotilaiden torjunta, sotilaallisesti tärkeiden kohteiden vartiointi, osallistuminen ilmatorjuntaan ja sotavankien vartiointi.

Kotijoukkojen Esikunta aloitti toimintansa 12.10.1939

Suojeluskuntajärjestön Yliesikunta aloitti toimintansa Kotijoukkojen Esikuntana 12.10.1939. Nimi otettiin kuitenkin julkisesti käyttöön vasta talvisodan alettua. Kotijoukkojen alaisina olivat suojeluskuntajärjestö ja kotitäydennysjoukot. Suojeluskuntapiirijakoa muutettiin vastaamaan lakkautettavien sotilaspiirien aluejakoa. Suojeluskunnat vastasivat sotilaallisesta toiminnasta omilla paikkakunnillaan suojeluskuntapiirien alaisuudessa.

Suojeluskuntapiirin esikunnan henkilöstö

Sotilaspiirien päälliköt luovuttivat suojeluskuntapiirien päälliköille käskyvallan alueillaan. Suojeluskuntapiirien esikuntien henkilöstöstä täydennettiin. Esikunnan määrävahvuus oli 39 henkilöä: seitsemän upseeria, viisi sotilasvirkamiestä, viisi aliupseeria, kymmenen lottaa, neljä suojeluskuntalaista, pappi, lääkäri, tuomari ja viisi suojeluskuntapoikaa lähetteinä.

Kotijoukot toimivat kotialueella

Valtioneuvosto määritti 2.12. sotatoimialueet. Niillä olleet suojeluskuntapiirit alistettiin kunkin piirin alueella rintamavastuussa olleelle yhtymälle. Kotijoukkojen toiminta-alueeksi tuli näin sotatoimialueiden ulkopuolelle jääneet alueet, jotka muodostivat kotialueen.

Suojeluskunnat sodassa

Palveluskuntoiset suojeluskuntalaiset oli kutsuttu muiden tavoin lokakuussa 1939 ylimääräisissä harjoituksissa palvelukseen. Kotipaikkakunnalle jäivät nuoret ja vanhat. Suojeluskuntalaisten sotilaalliset tehtävät kotipaikkakunnillaan olivat lähinnä vartiointia ja desanttien etsintää. Paikkakunnan väestönsuojelun johto pyrki ottamaan tehtäviinsä myös suojeluskuntalaisia. Pienemmillä paikkakunnilla suojeluskuntaa ja väestönsuojelua saattoi johtaa sama henkilö, jolloin toiminnan koordinaatio sujui ilman kitkaa.

Ari Raunio