Ensimmäisen maailmansodan rauhansopimukset

Ensimmäisen maailmansodan jälkeisen maailmanjärjestyksen periaatteista päätettiin Pariisissa tammikuussa 1919 alkaneessa voittajavaltioiden kokouksessa. Siihen osallistui 27 kansakunnan edustajat. Käytännössä asiat sovittiin neljän vallan edustajien kesken. Ne olivat Amerikan Yhdysvallat, Iso-Britannia, Ranska ja Italia. Ryhmää johti Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilson. Iso-Britanniaa edusti pääministeri Lloyd George, Ranskaa pääministeri Georges Clemenceau ja Italiaa pääministeri Vittorio Emanuele Orlando.

Voittajavaltiot solmivat vuoden 1919 aikana neljä rauhansopimusta ja viidennen 1920 Ottomaanien valtakunnan kanssa. Muut rauhansopimukset solmittiin Itävallan, Unkarin, Bulgarian ja Saksan kanssa. Rauhansopimuksille annettiin nimet Pariisin esikaupunkien mukaan. Saksan kanssa solmittu sopimus sai nimensä sopimuksen allekirjoituspaikan Versailles´n mukaan.

Euroopan uudet valtiot

Rauhansopimukset vahvistivat kolmen keisarikunnan hajoamisen. Ne olivat  Itävalta-Unkari, Saksa ja Venäjä. Neljännen, Saksan rinnalla ensimmäisessä maailmansodassa taistelleen Ottomaanien valtakunnan kuolinkamppailu päättyi vuosien 1919−23 itsenäisyyssodissa. Turkin valtakunta syntyi 29.10.1923. Euroopan uudet itsenäiset valtiot olivat: Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Tšekkoslovakia ja Jugoslavia. Lisäksi Itävalta-Unkari jakaantui kahdeksi itsenäiseksi valtioksi.

Pariisin rauhansopimusten keskeisenä tavoitteena rajankäynneissä oli noudattaa kansallista itsemääräämisoikeutta. Valtioiden rajat pyrittiin määrittämään yhteisen kielen perusteella. Rauhansopimuksiin tuli kuitenkin lukuisia poikkeamia tästä periaatteesta. Useisiin valtioihin jäi suuria kielellisiä vähemmistöjä, jotka olisivat halunneet kuulua johonkin toiseen eli oman kielensä mukaiseen valtioon.

Saksassa rauhansopimusta pidettiin nöyryyttävänä

Saksa ei olisi halunnut allekirjoittaa rauhansopimustaan, mutta sodan hävinneenä sen oli pakko. Saksa koki rauhansopimuksensa määrittämät rajat ja maalle määrätyt rajoitukset mm. sotavoiman osalta epäoikeudenmukaisiksi. Saksan itäosassa Posen ja Länsi-Preussi liitettiin Puolaan. Vanhasta saksalaisesta kaupungista Danzigista tuli mihinkään valtioon kuulumaton vapaakaupunki. Rajajärjestelyt katkaisivat Saksan maayhteydet siihen kuuluneeseen Itä-Preussiin. Lisäksi Liettua otti haltuunsa Preussiin kuuluneen Memelin alueen. Saksalaista kaupunkia ympäröineen maaseudun väestö oli pääosin liettualaisia. Voittajavallat olivat suunnitelleet alueen jättämistä Kansainliiton hallintaan.

Kansainliitto

Kansainliiton kokous Genevessä Sveitsissä 1921. Kuva: Harlingue/Roger Viollet/Getty Images.

Saksan kanssa solmittuun rauhansopimukseen liitettiin Kansainliiton peruskirja. Voimakkaimmin Kansainliiton perustamista ajoi Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilson. Hän näki uuden järjestön kansainvälisten ristiriitojen rauhanomaisena ratkaisijana. Wilson ajatteli järjestön pystyvän korjaamaan myös ne puutteet, jotka olivat kompromissien takia ilmeisiä solmituissa rauhansopimuksissa.

Kansainliiton ensimmäinen yleisistunto pidettiin Genevessä 15.11.1920. Yhdysvallat ei liittynyt järjestöön. Saksa hyväksyttiin Kansainliiton jäseneksi 1926. Neuvostoliitto piti Kansainliittoa kapitalististen maiden yhteenliittymänä. 1930-luvulla Neuvostoliitto oli valmis tulemaan Kansainliittoon ja hyväksyttiin 1934 järjestön jäseneksi.

Ahvenanmaan kysymys Kansainliitossa

Kansainliitto ratkaisi Ruotsin ja Suomen välisen kiistan Ahvenanmaasta Suomen eduksi. Ratkaisuun sisältyi Ahvenanmaan saarten linnoittamattomuutta ja puolueettomuutta koskeva sopimus eli ns. Ahvenanmaan sopimus. Se solmittiin 20.10.1921. Suomi ratifioi sopimuksen 28.1.1922. Ratifioimisasiakirja talletettiin Geneveen 6.4.1922. Kansainliittoon kuulumatonta Neuvosto-Venäjää ei otettu mukaan sopimuksen allekirjoittajavaltioihin. Sopimuksella täydennettiin Ranskan, Ison-Britannian ja Venäjän välillä 30.3.1856 solmittua Ahvenanmaan saaria koskevaa sopimusta.

Vilna jäi Puolalle

Vasta itsenäistyneiden Puolan ja Liettuan välille jäi kiista Vilnan kaupungista ja sitä ympäröivästä alueesta. Vilnan kaupungin väestöstä vuoden 1916 väestönlaskennan mukaan hieman yli puolet oli äidinkieleltään puolalaisia (54,7 %). Toiseksi suurin väestöryhmä oli juutalaiset (41,5 %). Kaupunki ja sitä ympäröineet alueet jäivät Puolalle.

Ari Raunio