Yleisesikunta tutkitutti eri aseiden tulivaikutusta metsässä

Ruotsalaisten esimerkin mukaisesti Yleisesikunta käski vuonna 1934 aloittamaan kokeet eri aseiden tuli­vai­kutuk­sen selvittämiseksi metsäolo­suhteis­sa. Kiväärikomppaniaa varten laadittu koeoh­jel­ma sisälsi tulen vaikutuksen tutkimisen kokeellisesti. Kokeilla pyrit­tiin myös selvit­tä­mään puolus­tavan ja hyökkäävän joukon tulen vaiku­tus metsässä.

Suoritettaviin tutkimuksiin kuului muun muassa kranaa­tin­heitti­mien ja suora­suun­tau­sa­seiden tuli­vaikutus katettuihin konekivääri­pesäk­keisiin. Samoin tutkit­tiin erik­seen kevyen konekivää­rin kuljetta­mista, tuliasemaan menoa ja tulivaiku­tus­ta metsäs­sä. Koeoh­jelmaan kuului 43 erilaista koetta, joiden te­kemiseen valmistautumi­saikoi­neen varattiin kaksi viikkoa

Joukkojen liikkuminen metsässä tutkimuskohteena

Sotaväen päällikkö määräsi vuoden 1935 koulutuskäskyssä Armeijakunnan eli rauhan ajan armeijan paneutumaan ”suurem­missa puitteissa metsämaastossa tapahtuvan etenemisen järjes­tel­mälliseen harjoitte­lemiseen”.  Lisäksi Armeijakunta sai tehtä­väksi järjestää kesällä kokeiluharjoituksen etenemi­sestä metsässä noin ryk­mentin vahvuisel­la joukolla. Eri­tyisesti oli pyrittä­vä selvittämään suunnan säilyt­tämi­seen tarvitta­vat toimenpiteet, yhteyksien ylläpitotavat ja eri yksik­köjen käyttöalat sekä tarkoituksenmukaisimmat etene­mismuo­dot metsässä. Kokeilutoiminta jäi 1935 vaatimattomaksi.

Vuoden 1936 koulutuskäs­kyssä Sotaväen päällikkö määräsi Armeijakunnan selvittämään:

1. Mitkä toimenpiteet ovat tarpeen suunnan säi­lyttä­misek­si sekä yhteyden ylläpitämiseksi?
2. Eri yksiköiden tarkoi­tuksen­mukaisim­mat muodot, jotka tietenkin tilanteen vaatimusten mukaisesti voivat vaihdel­la.
3. Leveys‑ ja syvyysalat metsässä eri yksiköillä.
4. Mitenkä järjestelmällinen eteneminen muuten on järjes­tettävä etäisyyksien ja tavoitteiden laa­tuun nähden eri yksiköille.
5. Ryhmitykseen kuluva aika eri ryhmitysmuodoissa a) jos eteneminen tapahtuu ilman vihollisen häi­riöitä ja b) jos etenemistä häiritsevät viholli­sen yksityiset partiot.”

Tutkimuskohteena hyökkäystaistelu metsässä

Vuoden 1937 koulutuskäskyn mukaan Armeijakunnan oli jatkettava kokeiluja sodan ajan jalkaväkirykmentin, pataljoonan ja komppanian liikkumisesta metsässä. Lisäksi Armeijakunnan oli selvitettävä rykmentin mahdollisuutta hyökkäystaisteluun metsässä. Lähtökohdaksi oli otettava tilanne, jossa suhteellisen vahva vihollinen ryhmittyisi kohtaamisolosuhteissa tilapäisesti puolustukseen.

Teiden rakentaminen metsään

Vuoden 1937 koulutuskäskyssä määrättiin Armeijakunta kokeilemaan myös teiden rakentamista vaikeakulkuiseen metsään. Kokeilla haluttiin selvittää metsien kautta etenevien joukkojen huoltomahdollisuuksia. Erityisesti oli selvitettävä rakentamiseen tarvittavaa aika. Yleisesikunta edellytti kokeiden tekemistä sekä pioneerijoukoilla että jalkaväellä.

Hyviä kokemuksia joukkojen liikkumisesta metsässä

Ratsuväkiprikaatin alaisista joukoissa Hämeen Ratsuryk­mentti kokeili rykmentin ja Jääkäripataljoona 1 sekä pa­taljoonan että komppanian etenemistä metsässä kesällä 1937. Ratsuväki jalkaantui ennen etenemisen aloittamista. Joukko­jen etenemi­nen metsässä onnistui vähäiselläkin har­joitte­lulla hyvin. Ratsuvä­kiprikaatin komentaja kenraalimajuri G. F. Palmroth oli saatuihin kokemuk­siin tyytyväi­nen.

Metsätaistelukokeita tehtiin sekä kesällä että talvella

3. Divisioona oli tutkinut metsän vaikutusta marssiin jo kesäl­lä 1936. Seuraa­van vuonna kokei­luja jatket­tiin sekä talvella että kesällä. Divisioonan komentaja kenraalima­juri J. Heiska­nen määritteli totesi kertomuksessaan, että met­sässä oli edettävä suoraviivaises­ti, siten vältyttiin parhaiten joukkojen ristikkäismenon vaaralta.

Joukko‑osa­stojensa kokeiluihin perus­tuen Heiskanen määritti metsäs­sä tapahtuvan hyök­käyksen periaat­teita. Tiedus­telu oli suun­natta­va hyökkäys­alueelle riittävän ajoissa. Hyökkäyk­sen edellyttä­mään taiste­luryhmityk­seen ei saanut ryhmittyä liian aikaisin, varsinkaan talvella. Edettä­essä leveässä ryhmityk­sessä joutui­vat liian monet miehet osal­listumaan rasittavaan laduntami­seen.

Metsät vaikeuttivat tykistön käyttöä

Kenttätykistörykmentti 1:n talvisotaharjoituksessa Perkjärvellä. Kuva: Sotamuseo.

Heiskasen mukaan tykistön käyttö jal­kaväen hyökkäyk­sen välit­tömään tukemiseen oli vaikeata. Hyökkäyksessä metsäs­sä jalkaväki eteni liian lähelle vihollista ennen rynnäkkö­ä. Oma tuli­valmistelu osui osittain sen päälle. Jalka­väen välit­tömään tukemiseen oli Heiskasen mieles­tä käytettävä kranaatin­heit­timiä, joilla pystyttiin ampumaan lähemmäksi omia joukko­ja. Tykistöä oli käytettävä viholli­sen reservejä ja tykistön tuliasemia vas­taan.

Kone­kiväärien käyttö vaikeutui metsässä

Divisioonan kertomuksen mukaan omat konekiväärit eivät pysty­neet tulel­laan tukemaan hyökkääviä kiväärimiehiä. Koneki­väärit so­veltuivat paremmin joukkojen sivustojen suojaamiseen. Toi­saalta metsä suojasi omaa etenevää joukkoa vihol­lisen koneki­väärien tu­lelta.

Hägglund jatkoi metsätaistelukokeita   

2. Divisioonan komentaja kenraalimajuri W. Hägglund oli syksyl­lä 1937 tyytymätön joukko‑osastojensa kokeilui­hin. Niitä ei ollut tehty riittävästi, jonka lisäksi saadut tu­lokset olivat ristirii­taisia. Johtopäätösten tekeminen oli vaikeata. Marraskuussa Hägglund antoi joukko‑­osastoilleen kirjalliset ohjeet metsätaiste­lukokei­lujen jatkamisesta.

Armeijakunta käynnisti metsätaisteluohjeiden laadinnan

Omassa lausunnossaan armeijakunnan komentaja, kenraa­li­luut­nant­ti H. Öhquist totesi, että saatujen kokemusten perus­teella olisi aloitet­tava metsätaisteluja käsittelevi­en oh­jeiden laadinta. Kokeiden tulokset oli lähetettävä kap­tee­ni T. V. Viljaselle. Metsätaisteluohjesääntöä ei julkaistu ennen talvisotaa.

Viljanen julkaisi 1938 tutkimuk­sensa ensimmäisen maailmansodan metsätaisteluista Argonnas­sa. Kirjansa esipuheessa Viljanen totesi, että armeijan tärkeimpiä rauhanaikaisia tehtäviä oli metsätaistelutaidon kohottaminen mahdollisimman korkealle. Hänen mielestään joukkojen sodan ajan kokoonpanoissa oli otettava huomioon taistelu metsässä. Viljasen mukaan tek­nil­lisesti heikommin varustetun armeijan hyökkäysmahdolli­suu­det olivat suurimmat juuri metsässä.

Ari Raunio