Moskovan rauha

Suomen rauhanvaltuuskunta allekirjoitti hallituksen valtuuttamana Moskovassa rauhansopimuksen. Se päivättiin 12.3.1940, vaikka päivä oli jo vaihtunut. Sopimus käsitti kolme asiakirjaa. Sopimuksen tekstiosa oli lyhyt. Rajat oli piirretty karttaan. Paksu piirretty viiva aiheutti tulkintaerimielisyyksiä. Sopimukseen liittyneessä pöytäkirjassa sovittiin sopimuksen toteuttamisesta.

Lue lisää

Hallitus hyväksyi rauhansopimuksen 12.3.

Suomen hallitus valtuutti istunnossaan 12.3. Suomen Moskovassa olleen rauhanneuvotteluvaltuuskunnan allekirjoittamaan rauhansopimuksen. Valtuuskunta allekirjoitti sopimuksen alkuyöstä; vuorokausi oli jo vaihtunut.

Hallituksen selvä enemmistö oli sopimuksen hyväksymisen kannalla. Valtuutuksen myöntämistä vastustivat puolustusministeri Juho Niukkanen ja opetusministeri Uuno Hannula.

Sopimus käsitti kolme asiakirjaa

Sopimuksen lisäksi valtuuskunta allekirjoitti sopimukseen liittyvän pöytäkirjan, jossa määriteltiin rauhansopimuksen toteuttamiseen liittyviä asioita. Sopimukseen liittyi kolmantena asiakirjana karttapiirros, johon oli vedetty uudet rajat.

Suomi joutui luovuttamaan kolme kaupunkia

Muokattu kartta kirjasta Raunio, Ari, Sotatoimet Suomen sotien 1939−45 kulku kartoin, Karttakeskus, kolmas painos, 2013.

Rauhansopimus määräsi Suomen luovuttamaan Neuvostoliitolle myös alueita, joita se ei ollut sodan aikana pystynyt valloittamaan. Kaikki luovutettavat kaupungit, Viipuri, Käkisalmi ja Sortavala, olivat suomalaisten hallussa rauhansopimuksen astuessa voimaan. Rauhansopimuksen mukaan Neuvostoliitto palautti Suomelle sodan aikana valtaamansa Petsamon alueen ilman Sredni- ja Kalastajasaarentoa. Srednisaarento oli suomalaisittaina Pummanki.

Teksti määritti luovutettavat alueet ylimalkaisesti

Sopimuksen toisessa artiklassa määritettiin uudet rajat seuraavasti: ”Valtakunnanraja Suomen Tasavallan ja SNTL:n välillä kulkeva uutta rajalinjaa pitkin siten, että SNTL:n alueeseen liitetään koko Karjalan kannas ynnä Viipurin kaupunki ja Viipurinlahti saarineen, Laatokan järven läntinen ja pohjoinen rannikkoseutu ynnä Käkisalmen ja Sortavalan kaupungit sekä Suojärven kirkonkylä, joukko Suomenlahden saaria, Märkäjärveltä itään oleva alue ynnä Sallan kirkonkylä sekä osa Kalastaja- ja Srednisaarentoja – tähän sopimukseen liitetyn kartan mukaisesti.”

Suojärven kirkonkylää ei oikeastaan ollut olemassa Suojärven kylä kylläkin. Suojärvi oli kunta, jonka keskuspaikkana oli Suvilahti. Uusi Salla sijaitsee Märkäjärvellä.

Kartalla piirretty rajaviivan paksuus jätti tulkintamahdollisuuksia

Kartta oli sen verran pienimittakaavainen, että sille piirretty viiva peitti alleen noin kaksi kilometriä leveän alueen. Rajan kulku voitiin näin tulkita kahdella tavalla. Suurin tulkintaerimielisyys syntyi Imatran vieressä olleesta Ensosta. Siellä oli merkittävää puunjalostusteollisuutta. Venäjällä Enso on saanut nimekseen Svetogorsk. Rajan kulkua maastossa koskevat erimielisyydet ratkaistiin Neuvostoliiton tahdon mukaan. Myös Värtsilän kirkonkylä jäi Neuvostoliiton puolelle.

Neuvostoliitto palautti Suomelle Petsamon alueen

Sopimuksen neljännessä artiklassa Neuvostoliitto sitoutui vetämään joukkonsa pois Petsamon alueelta. Se oli ainoa alue, josta neuvostojoukot joutuivat rauhansopimuksen mukaan vetäytymään. Sopimuksessa määrättiin Suomi noudattamaan vuoden 1920 rauhansopimuksen sotilaallisia rajoituksia Petsamon alueella. Viidennessä artiklassa määrättiin liikkumiseen ja kauppaan liittyviä erikoisoikeuksia neuvostoliittolaisille.

Suomen oli rakennettava rautatie Kemijärveltä rajalle

Seitsemäs artikla määräsi Suomen myöntämään Neuvostoliitolle oikeuden tavaroiden kauttakulkuun Neuvostoliiton ja Ruotsin välillä. Tähän liittyen Suomen oli rakennettava vuoden 1940 aikana rautatie Kemijärveltä rajalle Märkäjärvelle eli nykyiseen Sallaan. Neuvostoliitto puolestaan rakentaisi rautatien omalta puoleltaan rajaa Kantalahteen.

Sopimuksessa oli vain yhdeksän artiklaa

Kahdeksannessa artiklassa todettiin sopijaosapuolien aloittavan neuvottelut kauppasopimuksen aikaansaamiseksi. Yhdeksännessä artiklassa todettiin, että allekirjoitettava sopimus oli ratifioitava ja ratifioimisasiakirjat oli vaihdettava kymmenen päivän kuluessa Moskovassa.

Pöytäkirja määritti, mihin mennessä joukkojen oli oltava uuden rajan takana

Sopimukseen liittyneessä samanaikaisesti allekirjoitetussa pöytäkirjassa todettiin sotatoimien loppuminen 13.3. kello 12 Leningradin aikaa eli kello 11 Suomen aikaa. Suomen oli rauhan ensimmäisen päivän kuluessa vedettävä joukkonsa kilometrin päähän rintamasta. Joukkojen vetäytyminen uudelle rajalle Suomenlahden ja Lieksan välillä oli aloitettava 15.3.1940 kello 10 Leningradin aikaa ja Lieksan ja Jäämeren välisellä rintamalla vuorokautta myöhemmin. Päivittäinen vetäytymismatka oli seitsemän kilometriä. Kaikkien suomalaisten joukkojen oli oltava uuden rajan takana viimeistään 26.3. kello 20. Punaisen Armeijan oli poistuttava Petsamosta 10.4. mennessä.

Hävitystoiminta luovutettavilla alueilla kiellettiin

Pöytäkirjassa määrättiin molempien osapuolten sotilasjohto huolehtimaan siitä, että ”kaupunkeja, paikkakuntia, puolustus- ja taloudellisia laitoksia (siltoja, patoja, lentokenttiä, kasarmeja, varastoja, rautatiesolmukohtia, teollisuuslaitoksia, lennätintä, sähköasemia) varjeltaisiin vahingoilta ja hävitykseltä”.

Neuvostoliitto vaati alueiden luovuttamista siinä kunnossa kuin ne olivat ennen sotaa

Neuvostoliitto tulkitsi pöytäkirjan tätä kohtaa myöhemmin niin, että Suomen oli palautettava luovutettavan alueen ja Hangon tehtaat ja laitokset siihen kuntoon missä ne olivat ennen talvisodan alkua. Suomalaiset tulkitsivat pöytäkirjan tekstin tarkoittavan, että alueiden oli oltava siinä kunnossa missä ne olivat 13.3.1940. Suomen oli taivuttava Neuvostoliiton tulkintaan. Neuvostoliittolainen neuvottelija taipui kuitenkin siihen, että suomalaisten ei tarvinnut korvata neuvostopommittajien aiheuttamia vahinkoja.

Pöytäkirjassa mainittiin sotavangit, mutta ei internoituja siviileitä

Viimeisenä kohtana pöytäkirjassa oli toteamus, jonka mukaan sotavankien vaihto toimitetaan mahdollisimman lyhyessä ajassa sotatoimien päätyttyä eri sopimuksen perusteella.

Vaihdon järjestelyistä neuvoteltiin huhtikuussa Viipurissa. Pääosan vankien vaihdosta toteutettiin toukokuussa. Vankien vaihto saatiin päätökseen 7.6.1940 mennessä. Suomeen palautettiin lähes 850 ja Neuvostoliittoon vastaavasti vajaat 5 500 sotavankia.

Neuvostoliiton valtaamilla alueilla sodan jalkoihin jääneen lähes 2 500 siviilin palautukset Suomeen alkoivat toukokuun lopulla. Viimeinen erä palautettiin 3.6.

Eduskunta hyväksyi rauhansopimuksen 15.3.

Eduskunnalla ei ollut tosiasiallista mahdollisuutta osallistua rauhansopimuksen käsittelyyn. Se pääsi käsittelemään rauhansopimusta vasta kun se oli jo allekirjoitettu. Rauhansopimuksen käsittely eduskunnassa alkoi 15.3. Samana päivänä pidetyssä äänestyksessä oli rauhansopimuksen hyväksymisen kannalla 145 edustajaa ja vastaan kolme. Tyhjää äänesti yhdeksän edustajaa ja poissa oli 42.

Talvisodan hallitus jätti 27.3.1940 eroanomuksensa

Rytin hallitus jätti 27.3.1940 paikkansa täytettäväksi. Pääosa talvisodan hallituksen jäsenistä jatkoi Rytin johdolla muodostetussa uudessa hallituksessa. Niukkasen ja Hannulan lisäksi hallituksesta jäivät pois Moskovaan lähettilääksi siirtyvä J. K. Paasikivi ja, oikeusministeri J. O. Söderhjelm. Rytin edellisen hallituksen ulkoministeri Väinö Tanner tuli uuden hallituksen kansanhuoltoministeriksi. Uudeksi ulkoministeriksi tuli pankinjohtaja ja entinen professori Rolf Witting.

Ari Raunio