Suomi joutui jo syksyllä 1939 maailman huomion keskipisteeksi

Saksan hyökkäys 1.9.1939 Puolaan oli johtanut Iso-Britannian ja Ranskan sodanjulistuksiin Saksalle. Euroopassa alkaneen suursodan sotatapahtumat olivat kuitenkin vähäisiä koko talvisodana ajan.

Ensimmäiset ulkomaalaiset tiedotusvälineiden edustajat tulivat Suomeen jo syksyllä 1939 Neuvostoliiton ja Suomen välisten neuvottelujen alettua Moskovassa Neuvostoliiton aloitteesta.

Maailmalle välittyi tieto Suomen menestyksellisestä taistelusta ylivoimaa vastaan

Suomeen tulleiden ulkomaisten tiedotusvälineiden edustajien määrä kasvoi  Neuvostoliiton hyökkäyksen alettua 30.11.1939. Valtioneuvoston tiedotuskeskus ja Päämajan propagandaosasto auttoivat ulkomaalaisia lehtien toimittajia ja radiotoimittajia heidän työssään. Tiedotuskeskus ja propagandaosasto myös kontrolloivat toimittajien raportointia. Suomessa oli propagandaosaston mukaan tammikuussa 1940 enimmillään yli sata ulkomaista toimittajaa.

Länsimaiden yleinen mielipide Suomen puolella

Saksan ja länisvaltojen väliseen sodan tapahtumat pysyivät vähäisinä koko talvisodan ajan. Se pysyi länsimaiden lehdiston otsikoissa ja radiouutisissa. Päivittäiset uutiset Suomen onnistuneista torjuntataisteluista vaikuttivat osaltaan eri maiden yleiseen mielipiteeseen. Sillä oli oma vaikutuksensa erityisesti Iso-Britannian ja Ranskan hallitusten toimintaan Suomen auttamiseksi.

Neuvostoliiton hyökkäys 30.11. oli hallitukselle yllätys

Eljas Erkko. Kuvauspaikka ja -aika tuntematon. SA-kuva.

Pääministeri A. K. Cajanderin hallituksen ulkopolitiikka joutui 30. marraskuuta 1939 umpikujaan. Hallituksen ulkoministerinä oli Eljas Erkko. Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen koettiin konkreettisesti myös  pääkaupungissa Helsingissä, jota Neuvostoliiton ilmavoimat pommittivat heti sodan ensimmäisenä päivänä.

Eduskunta antoi luottamuslauseen

Hallitus oli pitänyt eduskuntaa tietoisena Moskovassa  syksyn aikana käytyjen  neuvottelujen  kulusta. Eduskunta oli periaatteessa  hyväksynyt hallituksen linjaukset. Eduskunta käsitteli sodan alkamispäivänä Vallilan työväentalolla pitämässään suljetussa istunnossa valtioneuvoston tiedonantoa, joka käsitteli sodan syttymiseen johtanutta kehitystä ja hallituksen toimintaa. Eduskunta antoi yksimielisesti luottamuslauseen hallitukselle.

Cajanderin hallituksen tilalle 1.12.1939 Rytin hallitus

Suomi aloitti pyrkimisen rauhaan eduskunnan luottamuslauseäänestyksen jälkeen. Ensimmäisenä toimena oli maan hallituksen vaihtaminen. Uusi hallitus muodostettiin 1.12.1939. Pääministeriksi tuli Suomen Pankin johtaja Risto Ryti ja ulkoministeriksi sosialidemokraattisen puolueen puheenjohtaja Väinö Tanner. Hän oli toiminut edellisessä hallituksessa valtiovarainministerinä. Puolustusministerinä jatkoi edellisestä hallituksesta Juho Niukkanen. Hän kuului maalaisliiton vaikuttajiin. Hallitukseen otettiin J. K. Paasikivi salkuttomaksi ministeriksi. Paasikivi oli Suomen lähettiläänä Tukholmassa. Eduskunta siirtyi 1.12. evakkoon salaiseen paikkaan. Se oli Kauhajoki.

Ruotsi torjui osallistumisen Ahvenanmaan puolustamiseen

Muodostamispäivänään uusi hallitus päätti kääntyä Ruotsin puoleen sotilaallisen avun saamiseksi Ahvenanmaan puolustukseen. Esitys tehtiin suullisesti Ruotsin Helsingin-lähettiläälle. Ruotsi torjui pyynnön. Se piti kiinni puolueettomuudestaan. Suomea voitiin auttaa vain myymällä sille aseita  sekä vapaaehtoisilla.

Suomi ja Ruotsi olivat sopineet tammikuussa 1939 Ahvenanmaan yhteisen puolustuksen periaatteista. Sopimukseen oli päästy vaikeiden neuvotteluiden jälkeen. Sopimuksen lopullinen hyväksyminen edellytti kuitenkin sellaisia ehtoja, jotka eivät toteutuneet ennen Talvisotaa.

Helmikuussa Ruotsi julisti uudelleen, ettei se osallistuisi sotaan

Helmikuun loppupuolella 1940 Ruotsi saattoi julkisuuteen kuninkaan julistuksen. Siinä kuningas Kustaa V ilmoitti pysyvänsä aikaisemmin suomalaisille esittämässään kannassa, että suomalaiset eivät voineet laskea Ruotsin väliintulon varaan. Julistus oli lopullinen niitti Suomen toiveille saada vakinaisen väen joukkoja Ruotsista. Mannerheim-linja oli juuri murtunut Karjalan kannaksella.

Neuvostoliitto torjui joulukuussa Suomen hallituksen yhteydenotot

Neuvostoliitto ja Terijoella perustettu Suomen kansanhallitus allekirjoittivat 2.12.1939 sopimuksen keskinäisestä avusta ja ystävyydestä. Sopimusta allekirjoittamassa ulkoasiain kansankomissaari Molotov. Hänen takanaan kansanhallituksen puheenjohtaja O. V. Kuusinen. Stalinin vasemmalla puolella puolustuksen kansankomissaari Kliment Vorošilov ja Leningradin kommunistisen puoleen johtaja Andrei Ždanov. Kuva: Photo12/UIG/Getty Images.

Uuden hallituksen päämääränä oli rauhantilan palauttaminen. Ruotsin kautta tehtyyn yritykseen neuvottelujen käynnistämiseksi Neuvostoliiton kanssa saatiin 4.12. tyly vastaus. Neuvostoliitto kieltäytyi neuvottelemasta Suomen kanssa. Se neuvottelisi vain Terijoelle muodostetun O. V. Kuusisen johtaman Suomen kansanhallituksen kanssa. Kaksi päivää aikaisemmin Neuvostoliitto oli samoin perustein hylännyt Amerikan Yhdysvaltojen välitystarjouksen.

Suomi kääntyi joulukuun alkupäivinä myös Unkarin puoleen ja pyysi sitä vaikuttamaan, että Saksa taipuisi rauhan välitykseen. Saksa pysyi jo ylimääräisten harjoitusten aikana osoittamallaan puuttumattomuuden linjalla  Suomen ja Neuvostoliiton välisten suhteiden osalta.

Ulkoministeri Tanner yritti vielä 15.12. päästä neuvotteluihin Neuvostoliiton kanssa pitämällä radiossa ulkoministeri Molotoville osoitetun puheen. Joidenkin mielestä puhe oli kuitenkin enemmänkin syyttävä kun sovitteleva. Puhe jäi vastausta vaille.

Suomen hallitus kääntyi Kansainliiton puoleen

Jo ennen Neuvostoliiton vastauksen saamista Suomen hallitus päätti 3.12. kääntyä myös Kansainliiton puoleen. Sitä pyydettiin käsittelemään Neuvostoliiton hyökkäystä. Kansainliitto käsitteli asiaa Suomen kannalta myönteisessä hengessä. Suomen avustaminen jäi kuitenkin riippuvaiseksi  yksittäisten jäsenvaltioiden omista päätöksistä. Kansainliiton neuvosto päätti kokouksessaan 14.12. erottaa Neuvostoliiton. Se ei ollut Suomen tavoitteiden mukaista. Suomi pidättäytyi äänestyksestä.

Suomi kääntyi joulukuun lopulla länsivaltojen puoleen

Suomi kääntyi joulukuun lopulla länsivaltojen puoleen sotilaallisen avun saamiseksi. Ulkoministeri lähetti 22.12.1939 salasähkeet Suomen lähettiläille Ranskassa ja Isossa-Britanniassa. Sähke oli kuitenkin sisällöltään tulkinnanvarainen. Siinä ”kiinnitettiin lähettiläiden huomiota” sotilaallisen avun tarpeeseen. Pariisin-lähettiläs Harri Holma ryhtyi ponnekkaisiin toimiin sotilaallisen avun saamiseksi. Lontoon-lähettiläs G. A. Gripenberg tulkitsi sähkeen toisin ja oli passiivisempi.

Eduskunta oli jo joulukuun 10. päivänä antanut julkisen  vetoomuksen. Siinä todettiin Suomen taistelevan koko ihmiskunnan yhteisen asian puolustamiseksi. Vetoomuksen mukaan länsimaisen sivistyksen etuvartijana Suomella oli oikeus odottaa apua muilta sivistysvaltioilta.

Alustavat neuvottelut rauhasta alkoivat tammikuun lopulla Tukholmassa

Tammikuun lopulla yhteys Moskovaan avautui Tukholmassa  Neuvostoliiton Ruotsin-lähettilään Aleksandra Kollontain kautta. Yhteyden häneen otti Hella Wuolijoki, joka aloitti keskustelut. Wuolijoki matkusti Tukholmaan ulkoministeri Tannerin valtuuttamana. Moskova puolestaan ilmoitti 27.1.1940 Kollontaille Moskovan olevan periaatteessa valmis keskustelemaan Rytin–Tannerin hallituksen kanssa.

Suomen hallituksen kaksi vaihtoehtoa

Ulkoministeri Tanner tapasi Kollontain Tukholmassa ensimmäisen kerran helmikuun 5. päivänä. Samana päivänä länsiliittoutuneiden sotaneuvosto päätti sotilaallisen avun antamisesta Suomelle. Avun perille saamisen ongelmana oli Norjan ja Ruotsin kielteinen suhtautuminen joukkojen läpikulkuun alueidensa kautta.

Suomen ulkopolitiikalla oli tämän jälkeen kaksi vaihtoehtoista linjaa: rauha Neuvostoliiton kanssa ilman välikäsiä tai sodan jatkaminen länsivaltojen sotilaallisen tuen turvin. Vaihtoehtoja ylläpidettiin aivan sodan loppuvaiheisiin saakka.

Neuvostohallituksen kaksi linjaa

Neuvostoliiton suostuminen keskusteluihin Suomen hallituksen edustajien kanssa tarkoitti, että Neuvostoliiton johto valmistautui sotilaallisen ratkaisun lisäksi poliittiseen ratkaisuun. Ilmeisesti länsimaiden aktiivisuus Suomen auttamiseksi oli syynä Neuvostoliiton kahden ratkaisumahdollisuuden linjaan. Neuvostoliitto ei halunnut joutua sotaan länsivaltoja vastaan. Neuvostoliitto ylläpiti kuitenkin edelleen perustamaansa Kuusisen hallitusta. Se lakkautettiin huhtikuussa 1940.

Kuusisesta tuli Karjalais-suomalaisen neuvostotasavallan päämies. Tasavaltaan liitettiin Suomelta rauhanteossa otetut alueet Karjalan kannasta lukuun ottamatta. Se liitettiin Leningradin aluehallintoon.

Neuvostoliitto ilmoitti 12.2. ennakkoehtonsa rauhanneuvotteluille

Suomi sai Kollontain kautta helmikuun 12. päivänä tiedot Neuvostoliiton rauhanehdoista. Ne olivat ankarat. Hankoniemi, Karjalan kannas, Laatokan Karjala ja Raja-Karjala piti luovuttaa Neuvostoliitolle. Eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaa informoitiin 21.2. rauhanehdoista. Valiokunta piti rauhaa välttämättömänä.

Suomen hallitus horjui: tehdäkö rauha vai luottaa länsimaiseen apuun

Helmikuun 29. päivänä hallitus päätti ilmoittaa Neuvostoliitolle  ehtojen hyväksymisestä. Seuraavana päivänä päätös muutettiin. Länsimaisen sotilaallinen avun mahdollisuutta tutkittiin vielä kerran. Taustalla oli  osittain länsimaiden painostus. Niiden mielestä  Neuvostoliiton ja Suomen välinen rauha olisi Saksan voitto ja länsivaltojen tappio.

Suomen neuvotteluvaltuuskunta saapui 7.3. Moskovaan

Hallitus päätyi 5.3. rauhaan, jättäen kuitenkin takaportin auki länsivaltojen sotilaallisen avun mahdollisuudelle. Seuraavana päivänä hallitus päätti lähettää Moskovaan pääministerin johtaman rauhanvaltuuskunnan. Se lähti vielä samana iltana Tukholmaan, josta se jatkoi 7.3. matkaansa Moskovaan. Siellä kävi valtuuskunnalle selväksi, että Neuvostoliitto ei tulisi lieventämään rauhanehtoja. Päinvastoin, sen vaatimukset osoittautuivat ennakkotietoja tiukemmiksi.

Hallitus hyväksyi 12.3. rauhasopimuksen, aseet vaikenivat 13.3. kello 11.00

Hallitus valtuutti  12.3. istunnossaan   rauhanvaltuuskunnan allekirjoittamaan rauhansopimuksen. Ulkoministeriö oli jo edellisenä päivänä ilmoittanut asiasta salasähkeellä valtuuskunnalle. Valtioneuvostossa rauhansopimusta vastustivat puolustusministeri Juho Niukkanen ja opetusministeri Uuno Hannula. Rauha solmittiin Moskovassa seuraavana yönä 13.3., mutta päivättiin edelliselle päivälle. Tieto rauhan solmimisesta tuli Suomeen Tukholman kautta kello 6.05. Sopimuksen mukaisesti aseet vaikenivat 13.3. kello 11.00.

Ulkoasiainministeri Väinö Tanner piti radiopuheen 13.3. kello 12

Puhe alkoi ulkoasiainministeri Väinö Tanner antoi uutisluonteisen tiedonannon Moskovassa käytyjen rauhanneuvotteluista ja solmitusta rauhansopimuksesta. Tiedonannossaan Tanner kävi varsin seikkaperäisesti rauhansopimuksen alueluovutuksia koskevat osat.

Puheessaan Tanner mm. perusteli syitä ankaran rauhansopimuksen solmimiselle. Hän kertoi myös syyt siihen, ettei Suomi esittänyt länsimaille virallista avunpyyntöä. Keskeisenä syynä hän piti Ruotsin ja Norjan kielteisestä suhtautumista länsimaiden joukkojen läpikulkuun.

Eduskunta hyväksyi rauhansopimuksen 15.3.

Helsinkiin 12. päivänä maaliskuuta palannut eduskunta käsitteli 15.3. hallituksen esitystä Suomen ja Sosialistisen Neuvostotasavaltain Liiton välisen rauhansopimuksen hyväksymisestä. Eduskunta hyväksyi esityksen 145 äänellä. Vastaan äänesti kolme, tyhjää yhdeksän ja 42 oli poissa. Joidenkin mielestä Suomen perustuslakia rikottiin, kun rauha tuli voimaan ennen eduskunnan lopullista päätöstä.

Ari Raunio