Ajatus Suomesta länsimaiden etuvartiona romuttui talvisodassa

Talvisota romutti koko itsenäisyyden ajan voimassa olleen puolustusstrategian perustan. Sen mukaan puolustusvoimien päätehtävänä sodassa oli saavuttaa sellainen aikavoitto, että länsimaiden sotilaallinen apu ennättäisi saapua rintamalle. Iso-Britannian ja Ranskan sotilaallista apua tutkinut Jukka Nevakivi antoi 1972 julkaisemansa tutkimuksen nimeksi Apu jota ei pyydetty. Liittoutuneet ja Suomen talvisota 1939–1940. Nevakivi julkaisi vuonna 2000 aiheesta uusiin arkistolähteisiin perustavan täydentävän tutkimuksen. Sen keskeisin tutkimustulos selviää jo tutkimuksen nimestä, Apu jota ei annettu. Länsivallat ja Suomen talvisota.

Sotataidon ja taktiikan kehittämiselle ei ollut aikaa

Sotataidon ja taktiikan kehittäminen jäi talvisodan jälkeen taka-alalle. Sodan ajan armeijan uudelleen järjestäminen johti myös koko rauhan ajan järjestelmän uudelleenorganisointiin. Tämän valtavan työn suorittamiseen katsottiin tarvittavan kaikki käytettävissä olleet aktiiviupseerit. Heitä tarvittiin myös kasvaneen rauhan ajan armeijan kouluttajiksi. Ennen talvisotaa siviiliin siirtyneitä upseereita otettiin takaisin palvelukseen. Sekään ei ollut riittävästi. Sotakorkeakoulun lokakuussa 1939 keskeytettyä toimintaa ei katsottu voitavan käynnistää uudelleen. Myös yleisesikuntaupseerien koulutuksesta luopuminen 1941–44 jatkosodan aikana muodostui kohtalokkaaksi suomalaisen sotataidon kehitykselle toisessa maailmansodassa.

Kenttäarmeija kasvatettiin 16 divisioonaan

Sodan aikana pystyttiin auttavasti varustamaan uusia joukkoja. Kenttäarmeijaan siirrettiin mm. kaksi kokonaan uutta divisioonaa. Sodan jälkeen arvioitiin koko käytettävissä olleen asevelvollisten määrän mahdollistavan 16 divisioonan perustamiseen sodan ajan kenttäarmeijaan. Talvisota osoitti merkittävän asevelvollisten määrän vapauttamisen varusmiespalveluksesta olleen virhe.

Myös Pohjois-Suomeen tarvittiin divisioonia

Jäämeren ja Suojärven välisen maaston merkityksen arvioinnissa tapahtui toinen suuri virhearvio. Vastuu lähes 1 000 kilometrin pituisesta rintamanosasta jätettiin tien suuntiin keskitettäville erillisille pataljoonille. Perusteena tälle oli näkemys, jonka mukaan maasto näillä alueilla oli sopimaton suurille joukoille eli divisioonille. Alueelle jouduttiin keskittämään merkittävä määrä uusia joukkoja. Sodan jälkeen Jäämeren ja Ilomantsin välisen alueen rauhan ja sodan ajan joukkojen määrää kasvatettiin merkittävästi eli armeijakuntaan, jolla oli kaksi divisioonaa.

Rauhan ajan armeija ryhmitettiin itärajalle

Ennen talvisotaa rauhan ajan armeijakunnan esikunta oli käytännössä maavoimien esikunta ja valmistautui johtamaan sodan ajan suojajoukkojen toimintaa Karjalan kannaksella. Sodan jälkeen koko itäraja jaettiin neljän rauhan ajan armeijakunnan esikunnan vastuualueiksi. Rajavartiostojen Esikunnan tehtävänä oli perustaa sodan ajan armeijakunnan esikunta, joka oli näin ylijohdon reservijohtoporras. Neljä rauhan ajan armeijakuntien esikuntaa johtivat kukin alueillaan toimivia rauhan ja sodan ajan joukkoja. Sodan ajan divisioonien perustamisvastuu oli edelleen sotilaslääneillä. Niitä muodostettiin divisioonien määrän mukaisesti 16.

Aseiden ostaminen oli vaikeaa

Merkittävästä sotasaaliista ja sodan aikana ostetusta, mutta vasta sodan jälkeen maahan saapuneesta sotamateriaalista huolimatta uuden kenttäarmeijan varustaminen oli ongelmallista. Talvisodan kokemusten mukaan divisiooniin tarvittiin lisää raskasta tykistöä, ilmatorjunta- ja panssarintorjunta-aseita. Sodan leviäminen huhtikuussa 1940 Tanskaan ja Norjaan sekä toukokuussa 1940 läntiseen Eurooppaan oli omiaan vaikeuttamaan sotamateriaalin hankintoja. Yhä useammat maat rajoittivat aseiden myyntiä muihin maihin.

Länsivallat vaativat takaisin Suomeen lähettämiään aseita

Rauhansopimuksen jälkeen länsiliittoutuneet ryhtyivät vaatimaan takaisin Suomeen lähettämäänsä aseistusta ja aikoivat pysäyttää jopa Suomen ostamien aseiden toimitukset. Iso-Britannian ja Ranskan näkökulmasta Suomen sotilaallinen vahvistaminen ei ollut järkevää. Olihan yhtenä mahdollisuutena Suomeen toimitettavien aseiden joutuminen Neuvostoliiton haltuun sen mahdollisesti hyökätessä uudelleen, tavoitteenaan vallata Suomi. Ruotsin laajensi omaa sodan ajan armeijaansa. Se rajoitti aseteollisuutensa mahdollisuuksia myydä uusia aseita Suomelle. Pian rauhansopimuksen jälkeen Ruotsi vaati takaisin osaa Suomeen talvisodan aikana toimittamistaan aseista.

Molotov väitti rauhansopimuksen ratkaisseen kaikki maiden väliset ongelmat

Suomen siirtyessä maaliskuussa 1940 rauhantilaan tulevaisuutta voitiin vain arvailla. Neuvostoliiton ulkoasiainkomissaari Molotov totesi pian rauhansopimuksen jälkeen, että Neuvostoliitto katsoi rauhansopimuksen ratkaisseen kaikki kysymykset Suomen kanssa. Suomen kannalta ongelmallisinta oli se, että Moskovan rauhansopimus ei Molotovin väitteestä huolimatta poistanut kaikkia maiden välisiä ristiriitoja. Neuvostoliiton esitti rauhansopimukseen vedoten Suomelle jatkuvasti uusia vaatimuksia. Ilmassa oli paljon merkkejä, joiden perusteella voitiin päätellä Neuvostoliiton valmistautuvan ”Suomen kysymyksen” lopulliseen ratkaisuun.

Neuvostoliitto painosti kuitenkin Suomea

Neuvostoliiton jatkuvan painostuksen ja uhkailun Moskovassa otti ensimmäisenä vastaan Suomen Moskovan-lähettiläs J. K. Paasikivi. Neuvostoliiton ulkoasiainkomissaari Molotov esitti luokseen kutsumalleen Suomen lähettiläälle Neuvostoliiton vaatimukset rauhansopimukseen vedoten. Paasikivi välitti vaatimukset ja omat ratkaisuehdotuksensa Helsinkiin. Pääsääntöisesti Suomen valtiojohto katsoi sotilasjohtoa konsultoituaan parhaaksi taipua Neuvostoliiton vaatimuksiin.

Tulkintaerimielisyydet rajan kulusta koituivat monen sotilaan kohtaloksi

Ensimmäinen suoranainen erimielisyys rauhansopimuksen tulkinnasta syntyi rajalinjan kulusta. Ratkaisu tehtiin Neuvostoliiton tahdon mukaisesti. Enso teollisuuslaitoksineen joutui Neuvostoliitolle ja Suomi suostui korvaamaan luovutetuilta alueilta poisvietyä irtainta omaisuutta. Ennen rajaviivan määritystä Neuvostoliitto pidätti kymmeniä sen mielestä heidän alueelleen erehtyneitä suomalaisia sotilaita. Aktiivisista yrityksistä huolimatta pääosaa heistä ei Paasikiven mukaan koskaan palautettu Suomen. Käsiini ei ole sattunut lähdettä, jossa olisi tietoa näiden suomalaisten myöhemmistä kohtaloista.

Neuvostoliitto perusti Karjalais-suomalaisen sosialistisen neuvostotasavallan

Neuvostoliiton lopullisia tavoitteita voitiin Suomessa arvioida myös Neuvostokarjalassa tapahtuneilla muutoksilla. Neuvostoliiton korkein neuvosto hyväksyi 31.3.1940 päätöksen Karjalais-Ssuomalaisen sosialistisen neuvostotasavallan perustamisesta. Muutamaa päivää aikaisemmin suomen kieli oli saanut tasavallan alueella virallisen aseman. Asiakirjat oli laadittava suomeksi ja venäjäksi. Petroskoihin perustettiin valtionyliopisto, jossa opetuskielenä oli suomi. Tasavallan oli aloitettava 10.4.1940 suomenkielisen lehden julkaiseminen. Petroskoin radion suomenkieliset lähetykset olivat osa Neuvostoliiton Suomen-vastaista propagandasotaa.

Neuvostoliitto torjui ajatuksen pohjoismaisesta puolustusliitosta

Suomen sotilaallisen puolustamisen kannalta keskeinen kysymys oli takeet sotilaallisesta avusta. Suomi oli jo talvisodan loppuvaiheessa tiedustellut Ruotsin suhtautumista pohjoismaiseen puolustusliittoon. Suomessa arvioitiin varsinkin Ruotsin sitoutumisen Suomen puolustamiseen rauhoittavan Neuvostoliiton haluja vallata Suomi. Neuvostoliitto tuomitsi jo maaliskuussa 1940 Suomen aloittamat neuvottelut pohjoismaisesta puolustusliitosta rauhansopimuksen vastaiseksi.

Rauhansopimus ei muuttanut Saksan asennetta Suomeen

Suomessa ei vielä talvisodan päättyessä tunnettu elokuun 1939 Stalinin–Hitlerin paktin salaisen lisäpöytäkirjan yksityiskohtia. Valtio- ja sotilasjohdolle oli kuitenkin talvisodan aikana käynyt selväksi, että Saksa ja Neuvostoliitto olivat sopineet jonkinlaisesta etupiirijaosta. Siinä Suomi kuului selvästi Neuvostoliiton etupiiriin. Saksa suhtautui sodan aikana kylmäkiskoisesti kaikkiin Suomen vetoomuksiin avusta eikä suostunut toimimaan edes välittäjänä. Rauhansopimus ei muuttanut millään lailla Saksan suhtautumista Suomeen.

Suomi kuului kokonaisuudessaan Neuvostoliiton etupiiriin

Valtio- ja sotilasjohdolla oli käytössään erilaisia tietoja todennäköisestä Saksan ja Neuvostoliiton välisestä etupiirijaosta. Yhden arvion mukaan Neuvostoliiton vallatessa Suomen Saksa saisi haltuunsa maan länsiosia tai ainakin Ahvenanmaan. Sittemmin on osoittautunut, ettei tieto pitänyt paikkaansa. Suomi kuului kokonaisuudessaan Molotov−Ribbentrop-sopimuksen mukaan Neuvostoliittoon etupiirin.

Saksan hyökkäys Norjaan vaikeutti entisestään yhteyksiä länteen

Saksan hyökkäys huhtikuussa Tanskaan ja Norjaan sulki länsimaiden avun teoreettisenkin mahdollisuuden. Sen sinetöi Pohjois-Norjassa saksalaisia vastaan taistelleiden liittoutuneiden joukkojen vetäytyminen kesäkuussa 1940. Suomen meriyhteyksiä Itämereltä länteen valvoi Saksa ja Petsamon liikennettä valvoivat länsivallat, Saksa ja osin Neuvostoliitto.

Suomen ainoaksi vaihtoehdoksi jäi Saksa

Kesän 1940 kynnyksellä näytti siltä, ettei Suomelle löydy tukea. Länsivalloista oli käytännössä jäljellä vain Iso-Britannia. Sen sotilaallinen apu ei ollut edes teoriassa mahdollista. Ruotsin talvisodan aikainen kielteinen suhtautuminen Suomen sotilaalliseen auttamiseen ei ollut muuttunut. Neuvostoliitto piti Suomen ja Ruotsin välistä puolustusliittoa rauhansopimuksen vastaisena. Saksa oli Paasikiven sanoin tuhat kertaa parempi vaihtoehto kuin joutuminen yhä syvemmälle Neuvostoliiton valtapiiriin. Kesällä 1940 Suomi haki yhä ponnekkaammin yhteyttä Saksaan. Sekin tie näytti aluksi olevan tukossa.

Tasavallan presidentti vaihtui joulukuussa 1940

Tasavallan presidentti Risto Ryti ja ylipäällikkö Gustaf Mannerheim seuraavat presidentti Kyösti Kallion arkun siirtoa tykin lavetilta junakuljetukseen joulukuussa 1940 Helsingin rautatieasemalla. Kallio haudattiin kotikuntaansa Nivalaan. SA-kuva. 

Tasavallan presidentti Kyösti Kallio ilmoitti marraskuussa 1940 eroavansa terveydellisistä syistä presidentin tehtävästä. Eduskunta sääti poikkeuslain, jonka mukaan uuden presidentin valitsivat vuoden 1937 valitsijamiehet. He valitsivat uudeksi tasavallan presidentiksi Risto Rytin. Presidentti Kallio sai Helsingin rautatieasemalla lähtöpäivänään, kotiin Nivalaan, sydänkohtauksen, johon hän kuoli.

Ari Raunio