Lentojoukkojen käyttöperiaatteet

Ilmavoimien päätehtävät olivat vihollisen lentohyökkäysten torjunta, tiedustelu ja maavoimien tukeminen. Lentohyökkäysten torjunta kohdistui pääasiallisesti rintaman selustaan ja kotialueelle suuntautuneita viholliskoneita vastaan. Ylijohtoa palvelevat tiedustelulennot tehtiin kaukotoimintakoneilla eli Bristol Blenheim -pommikoneilla. Ne soveltuivat aluemaalien pommittamiseen vihollisen selustassa. Maavoimia tuettiin tiedustelulla ja ilmahyökkäyksillä. Hävittäjät oli tarkoitettu torjumaan vihollisen ilmahyökkäyksiä. Käytännössä Ilmavoimien kalusto ei mahdollistanut maavoimien välitöntä tukemista ilmahyökkäyksillä.

Sodan aikana ilmeni, ettei maavoimien yhtymien tarvitsemaa tiedustelua voitu toteuttaa yhteistoimintakoneilla. Tiedustelulennot oli tehtävä hävittäjillä. Pommitusten epätarkkuuden takia pommittajat eivät soveltuneet maavoimien välittömään tukemiseen. Syöksypommituksiin erikoistuneen yhteistoimintalaivueen lentokoneet olivat jo vanhentuneita. Se oli yksi syy laivueen käytön välttämiseen taisteluiden aikana.

Rintamakäyttöön hyvin tai tyydyttävästi soveltuvia koneita oli alle 80

Tiedustelulentokone Fokker CV käymässä 12.1.1940 Suistamossa, jossa oli Neljännen Armeijakunnan Esikunta. SA-kuva.

Ilmavoimilla oli sodan alkaessa käytössään vajaat 120 sotilaskonetta. Niistä rintamakäyttöön soveltuvia oli vain noin 80. Näistä hävittäjiä oli 36, tiedustelu- ja yhteistoimintakoneita 29 ja pommikoneita 14.

Ajanmukaisia Bristol Blenheim -pommikoneita eli kaukotoimintakoneita oli 14. Ne soveltuivat sekä aluemaalien pommittamiseen että tiedustelulentoihin syvälle vihollisen selustaan.

Hävittäjiä oli yhteensä 46. Niistä Fokker D 21-hävittäjiä oli 36. Ne oli tilattu kuten pommikoneetkin vuonna 1936. Ne olivat suhteellisen ajanmukaisia. Tosin hävittäjien kehitys oli ollut nopeata viimeisinä vuosina ennen sotaa. Täysin vanhentuneita Bristol Bulldog -hävittäjiä oli 10. Ne olivat monien mielestä museotavaraa.

Tiedustelu- ja yhteistoimintakoneita oli 56. Nykyaikaisempia, tosin liian hitaita olivat Fokker C X -koneet. Niitä oli 29. Loput tiedustelu- ja yhteistoimintakoneet, 15 Rippon II F-konetta ja 9 Junkers-konetta olivat liian vanhanaikaisia rintamakäyttöön.

Lahjoituksina saadut ja hankitut koneet korvasivat tappiot

Suomen sodan ajan lentokonetappiot olivat lähes 100 konetta. Niistä tuhoutui yli 60 ja vaurioitui reilusti yli 30. Ulkomailta hankitut tai lahjoituksina saadut koneet korvasivat kalustotappiot. Suomen hankkimista tai lahjoituksina saamista koneista vajaat 140 ennätti periaatteessa osallistua sodan ajan lentotoimintaan sodan jälkipuoliskolla 1940.

Hankituista koneista Suomeen saapuivat ensimmäisenä Isosta-Britanniasta hankitut 30 Gladiator-konetta. Helmikuussa saapuivat Ranskan lahjoittamat 30 Morane Saulier 406 -hävittäjää. Italiasta hankitut 33 Fiat G 50 -hävittäjää saatiin vaikeuksien jälkeen Suomeen helmikuun lopulla. Ne soveltuivat tiedustelu- ja yhteistoimintakoneiksi. Isosta-Britanniasta saatiin ostetuksi kahdessa erässä yhteensä 22 Blenheim-pommikonetta. Tosin niistä kaksi tuhoutui siirtolennolla Suomeen. Ensimmäinen erä saatiin käyttöön tammikuun ja toinen erä helmikuun lopulla.

Ilmavoimien lentoyksiköiden henkilötappiot olivat 100 henkeä. Kaatuneita ja kadonneita oli 75 ja haavoittuneita 25. Kaatuneista oli yhdeksän ulkomaalaisia vapaaehtoisia ja haavoittuneista kaksi.

Neuvostoliitolla moninkertainen ilmaylivoima

Ilmanherruus säilyi koko sodan ajan Neuvostoliitolla. Hyvällä lentosäällä suomalaisten oli vaikeata käyttää koneita päiväsaikaan.

Leningradin Sotilaspiirin joukoilla oli Suomen hyökkäyksen alkaessa yli 800 lentokonetta. Karkeasti arvioiden koneista oli vajaat 500 hävittäjiä, yli 200 pommikoneita ja vajaat 100 tiedustelu- ja muita koneita. Sodan aikana koneiden määrä ilmeisesti lähes nelinkertaistui eli nousi noin 3 200:aan.

Neuvostoliiton konekalusto oli pääosiltaan 1930-luvulta. Hävittäjät olivat tyypiltään Polikarpov I-15bis, Polikarpov I-153 ja Polikarpov I-16. Pommikonetyypit olivat Tupolev SB-2, Iljušin DB-3, Iljušin TB-3. Tiedustelukoneita olivat Polikarpov R-5 ja Berlev MBR-2.

Neuvostoliiton lentokonetappiot vaihtelevat eri lähteissä

Suomen Ilmavoimat tilastoi noin 200 neuvostokoneen tulleen alas ammutuksi. Ilmatorjuntajoukkojen, maavoimien ja Merivoimien ilmatorjuntajoukkojen tilastoimat vihollisen lentokoneiden pudotukset nostavat kokonaisluvun yli 400:n. Neuvostoliitossa 1986 julkaistuissa tiedoissa talvisodan aikaisista ilmavoimien tappioista ilmoitetaan menetetyiksi 261 konetta ja 321 lentäjää.

Rauhan ajan ilmavoimat täydennettiin liikekannallepanossa sodan ajan kokoonpanoon

Liikekannallepanossa muodostettiin lentorykmentit (Le.R 1, Le.R 2 ja Le.R 4). Käyttöön otettavia sodan ajan lentokenttien vartio- ja huoltotehtäviä varten perustettiin 25 kenttähuoltojoukkuetta. Koneiden rintamantakaista huoltoa varten perustettiin neljä ilmailukenttävarikkoa. Henkilöstön koulutusta varten perustettiin kolme täydennyslentorykmenttiä (T-LentoR 1, T-LentoR 2 ja T-LentoR 4). Täydennyslentorykmenteistä valmistui sodan aikana lähes 100 lentäjää ja seitsemän tähystäjää. Täydennyslentorykmentti 2 hoiti ulkomaalaisten vapaaehtoisten tarkastus- ja koululennot. Rintamalaivueisiin lähetettiin yhtä vajaa 20 ulkomaalaista vapaaehtoista lentäjää.

Hävittäjät ja pommikoneet jäivät ilmapuolustuksen komentajan johtoon

Muokattu kartta kirjasta, Raunio, Ari, Sotatoimet Suomen sotien 1939−45 kulku kartoin, kolmas painos, Karttakeskus 2013.

Yhteistoimintalaivueet olivat Lentorykmentti 1:ssä, hävittäjälaivueet Lentorykmentti 2:ssa ja kaukotoimintalaivueet Lentorykmentti 4:ssä. Näistä Lentorykmentti 1 alistettiin laivueittain maavoimien armeijakunnille. Ilmapuolustuksen komentaja piti omassa johdossaan ”hävittäjälentorykmentin” eli Lentorykmentti 2:n ja ”pommituslentorykmentin” eli Lentorykmentti 4:n.

Ilmavoimien painopiste Karjalan kannaksella

Ilmavoimien toiminnan painopiste oli Karjalan kannaksella. Laatokan pohjoispuolelle luotiin edellytykset toiminnalle Laatokan Karjalassa ja Raja-Karjalassa. Pohjois-Suomi Suojärven korkeudelta Jäämerelle oli aluetta, jossa ei ollut valmistauduttu toimimaan. Sodanaikaisilla ryhmitysmuutoksilla suomalaisten koneiden toiminta ulotettiin ajoittain Suomussalmen korkeudelle asti.

Lentoryhmän (Lentorykmentti 1) laivueet

Lentäjä kertomassa IV Armeijakunnan Esikunnassa Suistamossa 12.1.1940 tiedustelulennon tuloksia. SA-kuva.

Päämaja otti talvisodan alkaessa Lentoryhmästä (Lentorykmentti 1) johtoonsa yhden lentolaivueen (LLv. 10). Tämä Lappeenrantaan ryhmitetty laivue oli erikoistunut syöksypommituksiin. Yksi Lentoryhmän lentolaivueista (LLv. 16) oli siirretty Mensuvaaran kentälle IV Armeijakunnan alaisuuteen. Laivueen yksi lentue oli siirretty Lahdenpohjaan Laatokan Meripuolustuksen alaisuuteen.

Lentoryhmän pääosat oli alistettu Kannaksen Armeijalle (Kan.A). Rykmentin johtoon jääneistä kahdesta laivueesta toinen (LLv. 12) oli ryhmitetty Suur-Merijoelle. Laivue oli tarkoitettu toimimaan Länsi-Kannaksen puolustuksesta vastanneen II Armeijakunnan alueella ja toinen (LLv. 14) Itä-Kannaksen puolustuksesta vastanneen III Armeijakunnan alueella. Laivue toimi aluksi sekä Laikon että Käkisalmen lentokentiltä.

Hävittäjälentorykmentin (Le.R 2) ja pommituslentorykmentin (Le.R 4) laivueet

Hävittäjälentorykmentin (Le.R 2) toinen laivue (LLv. 24) oli jaettu kolmelle kentälle. Ne olivat Suur-Merijoki, Lappeenranta ja Immola. Toinen laivue (LLv. 26) oli sodan alkaessa Heinjoen eteläpuolella Raulammen kentällä. Pommituslentorykmentti (Le.R 4) oli Luonetjärvellä, josta sen kahdesta laivueesta toinen (LLv. 44) siirrettiin heti sodan alettua Joroisiin.

Ruotsalainen lento-osasto F-19 Sallan rintamalla

Ruotsalaisista vapaaehtoisista muodostettu lento-osasto F-19 saapui tammikuussa Lappiin. Se aloitti lentotoimintansa 12.1. Osastolla oli käytössään kaksitoista hävittäjää, neljä kevyttä pommittajaa, kaksi kuljetuskonetta ja yksi yhteyslentokone. Gladiator-hävittäjät kuten myös Hart-pommikoneet olivat jo vanhentuneita. Osasto toimi lähinnä Sallan rintamalla. Sodan aikana osasto menetti ilmataisteluissa kolme Hart-pommikonetta ja kaksi Gladiator-hävittäjää. Kaksi ruotsalaista lentäjää joutui sotavangeiksi. Heidät palautettiin viivytellen sodan päätyttyä.

Hävittäjät torjuntatehtävissä

Lentojoukkojen hävittäjien toiminta painottui torjuntatehtäviin kotialueella ja rintamien välittömässä läheisyydessä. Hävittäjien päätehtävä oli vihollisen pommitushyökkäysten torjuminen. Lukuisten hävittäjien suojaamien pommikoneitten kimppuun pyrittiin hyökkäämään yleensä 2–3 koneen partioin. Sodan loppuvaihetta lukuun ottamatta rintamajoukot joutuivat taistelemaan ilman hävittäjäsuojaa.

Lentojoukkojen pommituskoneita käytettiin sekä pommitus- että tiedustelutehtäviin syvälle vihollisen selustaan.

Hävittäjät helmikuussa ja pommittajat maaliskuussa tukemaan maavoimia

Vihollisen ilmaylivoima oli helmikuussa 1940 yhä selvempi. Suomalaisten oli ajoitettava pommitus- ja tiedustelulennot aamu- ja iltahämärään. Pommituslentoja tehtiin myös yöllä. Maaliskuussa neuvostojoukkojen aloitettua hyökkäyksensä jäitse Viipurinlahden yli lentojoukot osallistuivat niiden torjuntaan. Hävittäjiäkin käytettiin enenevässä määrässä maataistelujen tukemiseen.

Ari Raunio