Neuvostoliiton ilmavoimien pommituskohteet Suomessa

Muokattu kartta kirjasta, Raunio, Ari, Sotatoimet Suomen sotien 1939−45 kulku kartoin, kolmas painos, Karttakeskus 2013.

Talvisodan pommitukset kohdistuivat voimakkaina rintaman lähellä oleviin asutuskeskuksiin ja rautatieyhteyksiin, mutta neuvostoliittolaiset lentokoneet pommittivat myös kaukana rintamalinjojen takana olevia asutuskeskuksia.

Päämajakaupunki Mikkelin pommitukset

Tammikuun 5. päivän pommituksessa tuhoutuneen sairaalan rauniot Mikkelissä. SA-kuva.

Mikkeliä pommitettiin useita kertoja. Suurinta tuhoa aiheuttivat 5.1.1940 pommitukset. Henkilötappiot olivat 29 kuollutta ja 36 haavoittunutta. Puutalovaltainen kaupunki kärsi myös suuret aineelliset vauriot. Tämän jälkeen osa Päämajasta hajautettiin kaupungin ympäristöön. Ylipäällikkö, sotamarsalkka Mannerheim ja Yleisesikunnan operatiivinen johto siirtyivät Otavaan.

Kotiseudun pommitusten tappiot

Talvisodan pommitusten kokonaistappiot kotiseudulla ja sotatoimialueiden selustassa olivat väestönsuojeluviranomaisten tilastojen mukaan vajaat 2 800 henkilöä. Henkensä menetti vajaa tuhat henkilöä. Vaikeasti haavoittuneita oli lähes 550 henkilöä ja lievästi haavoittuneita yli 1 300.

Kotiseudun ilmatorjunta

Kotiseudulla voimakkain ilmatorjuntasuoja sodan alkaessa oli Helsingin, Turun, Tampereen, ja Jyväskylän alueilla. Muut kotirintaman ilmatorjuntajoukot oli ryhmitetty rautateiden risteysasemille. Alueellisia ilmatorjuntajoukkoja oli myös Riihimäellä, Lahdessa, Kouvolassa ja Pieksämäellä.

Kotiseudun ilmatorjuntajoukot

Sodan alkaessa kotialueen ilmatorjuntajoukkoihin kuului mm. 14 raskasta ja 7 kevyttä ilmatorjuntapatteria. Lentojoukot osallistuivat myös kotialueen suojaamiseen. Hävittäjien käytön painopiste oli kuitenkin Kannaksen Armeijan selustassa. Talvisodan aikaisten tilastojen mukaan suomalaiset hävittäjät pudottivat kotialueella 51 viholliskonetta ja ilmatorjunta 39.

Ilmapuolustusaluekeskukset

Ilmatilannekuvaa ylläpidetään 7.2.1940 Imatran ilmapuolustusaluekeskuksessa (IPAK). Keskuksen tehtävänä oli välittää muodostamansa ilmatilannekuva väestösuojeluelimille ja alueellaan mahdollisesti olleille lento- ja ilmatorjuntajoukoille sekä muille joukoille. SA-kuva.

Suomi oli jaettu 53 ilmapuolustusalueeseen, joiden aluekeskuksiin alueelliset ilmatilannekuvat koottiin. Aluekeskukset oli jaettu neljään luokkaan. Ne määräytyivät paikkakunnan tärkeyden ja aluekeskuksen tehtävien mukaan.

Ilmapuolustusaluekeskukset (IPAK) saivat tiedot alueensa ilmatilanteesta alueensa ilmavalvonta-asemilta.

Sotatoimialueella aluekeskus oli alistettu rintamavastuussa olevalla yhtymälle, esimerkiksi Karjalan kannaksella Kannaksen Armeijalle. Kotiseudulla ilmapuolustusaluekeskukset oli alistettu kotiseudun ilmatorjuntakomentajalle.

Ilmavalvonta-asemat

Muokattu kartta kirjasta, Raunio, Ari, Sotatoimet Suomen sotien 1939−45 kulku kartoin, kolmas painos, Karttakeskus 2013.

Ilmavalvonta-asemia oli 650, ja ne peittivät verkostona koko maan. Verkko oli tihein Etelä-Suomessa Porin−Jyväskylän−Varkauden−Joensuun korkeudelle saakka. Ilmavalvonta-asemat välittivät aistihavainnot omalle ilmapuolustusaluekeskukselleen.

Ruokolahden Äetsaaren ilmavalvonta-aseman ilmavalvontalotta. SA-kuva.

Ilmavalvonta-asemat olivat asutuilla alueilla korkeissa rakennuksissa tai torneissa. Maastossa ne olivat korkeilla paikoilla toimintaa varten erikseen rakennetuissa kevytrakenteisissa torneissa.

Ilmavalvonta-asemilla ympärivuorokautista tähystystä suorittivat pääasiallisesti siihen koulutetut lotat. Heikot puhelinyhteydet olivat pääsyynä siihen, että ilmatilannekuva välittyi sotatoimialueilla yleensä liian myöhään lento- ja ilmatorjuntajoukoille. Kotiseudulle ilmahälytys saatiin yleensä ajoissa.

Ari Raunio