Kartta muokattu kirjasta Raunio, Ari, Sotatoimet Suomen sotien 1939−45 kulku kartoin. Kolmas painos, Karttakeskus 2013.

Suojärven alueen menetys oli ylipäällikölle pettymys

Suojärven kunnan keskuskylän Suvilahden menettämisen jälkeen ylipäällikkö, sotamarsalkka Gustaf Mannerheim käski 2.12. Neljännen Armeijakunnan siirtyä vastahyökkäykseen seuraavana päivänä kaikissa vihollisen hyökkäyssuunnissa. Päätavoitteena oli vallata takaisin Suvilahti.

Suomalaisia joukkoja vetäytyi joulukuun alkupäivinä 1939 Suojärven keskustan Suvilahden kautta Kollaanjoelle. SA-kuva.

Vastahyökkäykset jäivät kaikissa suunnissa tuloksettomiksi ja johtivat osittaiseen epäjärjestykseen Neljännen Armeijakunnan (IV AK) joukoissa. Samana päivänä Mannerheim määräsi jääkäriupseerin, kenraalimajuri Woldemar Hägglundin armeijakunnan uudeksi komentajaksi. Ylimääräisistä harjoituksista alkaen armeijakuntaa komentanut jääkäriupseeri, kenraalimajuri Juho Heiskanen siirrettiin muihin tehtäviin. Hägglund ryhtyi 4.12. komentamaan armeijakuntaa. Päämaja käski 5.12. irrottaa Ilomantsin ja Suojärven välinen alue joukkoineen armeijakunnan alueesta. Rintamavastuun tällä alueella otti suoraan Päämajan alainen Osasto Talvela. Se nimettiin 19.12. Ryhmä T:ksi.

Hyökkäys pysäytettiin Kollaanjoen ja Kitilän−Syskyjärven tasalle

Kauko-objektiivilla otettu kuva vihollisen tietä pitkin etenevistä panssarivaunuista Kollaalla. SA-kuva.

Hägglundin armeijakunta (IV AK) pysäytti vihollisen hyökkäyksen Kollaanjoella ja Kitilässä. Tämän jälkeen joukot aloittivat Kitilän suunnalla sarjan vastahyökkäyksiä. Niillä ei vielä joulukuussa onnistuttu katkaisemaan vihollisen selustayhteyksiä, mutta vihollisen jalkaväkiarmeijakunnan (56.Jv.AK) hyökkäys saatiin lopullisesti pysäytetyksi.

Vihollisen selustayhteydet katkaistiin tammikuussa

Armeijakunnan neljäs, tammikuun 6. päivänä alkanut hyökkäys johti Laatokan rannansuuntaisen tien katkaisuun ja Kitilän suurmotin syntyyn. Toinen neuvostodivisioona jäi useaan pienempään mottiin Käsnäselän ja Lemetin välisellä tiellä. Lemetin alueen moteissa oli jalkaväkidivisioonan joukkojen lisäksi panssariprikaati.

Helmikuun mottitaisteluissa saatiin osa moteista tuhotuiksi

Lemetin ja Syskyjärven väliselle tielle tuhotun viholliskolonnan kalustoa. Kuvauspaikka noin neljä kilometriä Lemetistä pohjoiseen. SA-kuva.

Kitälän suurmotti ja osa Lemetin ja Käsnäselän tien moteista pitivät asemansa sodan loppuun asti. Lemetin motit saatiin tuhotuiksi. Niissä oli sekä jalkaväkidivisioonan (18.Jv.D) että kevyen panssariprikaatin (34.Kev.Ps.Pr.) johtoa. Joukot saivat helmikuun lopulla luvan ulosmurtautumishyökkäykseen. Osa motista murtautuneista joukoista pääsi omalle puolelle. Puna-armeija pidätti motista selvinneen jalkaväkidivisioonan komentajan, prikaatinkomentaja Georgi F. Kondraševin. Hänet teloitettiin ampumalla.

Puna-armeijan hyökkäysvoima moninkertaistui maaliskuussa

Puna-armeijan ylijohdon esikunta Stavka keskitti Kollaanjoen ja Laatokan väliselle alueelle helmi–maaliskuussa 1940 kymmenkunta uutta divisioonaa. Niistä viisi suunnattiin Suvilahdelle Kollaanjoen suunnalle ja viisi Laatokan rannan tuntumaan. Kollanjoen suunnan joukot jäivät 8. Armeijaan. Sen uudeksi komentajaksi määrättiin joulukuussa 2. luokan armeijankomentaja G. M. Stern.

Tammikuussa armeijan alueesta irrotettiin Laatokan rannan suunnassa toimivat joukot Eteläiseksi Ryhmäksi. Siitä muodostettiin helmikuussa 15. Armeija. Sen komentajaksi määrättiin 2. luokan armeijankomentaja M. P. Kovaljov. Hän oli jo toiminut Eteläisen Ryhmän komentajana. Kovaljov joutui 25.2. pois komentajatehtävästä. Hänen tilalleen määrättiin siihen saakka armeijan apulaiskomentajana toiminut 2. luokan armeijankomentaja Vladimir N. Kurdjumov.

Stavkan tarkoituksena oli vapauttaa moteissa olleet joukot ja tuhota suomalaisjoukot. Hyökkäykset käynnistettiin maaliskuussa. Aloite siirtyi neuvostojoukoille. Sodan päättyessä puna-armeijan joukkojen hyökkäystavoitteet olivat vielä saavuttamatta.

Ari Raunio