Muokattu kartta kirjasta, Raunio, Ari, Sotatoimet Suomen sotien 1939−45 kulku kartoin, kolmas painos, Karttakeskus 2013.

Laivastovoimat ja rannikkotykistö muodostivat Merivoimat

Merivoimat vastasivat meripuolustuksesta. Laivastovoimat muodostivat Merivoimien merellä liikkuvat osat ja rannikkotykistö maalla toimivat taisteluyksiköt. Merivoimien komentajana oli jääkäriupseeri, kenraalimajuri Väinö Valve johtoesikuntanaan Merivoimien Esikunta. Se oli osa Päämajaa.

Meripuolustuksen tehtävänä oli suojata meriyhteyksiä ja rannikkoa

Meripuolustuksen sodan ajan tehtävänä oli suojata meriyhteydet sekä torjua maihinnousuyritykset ja muut Suomen rannikkoon kohdistuvat sotatoimet. Laivastovoimien päätehtävänä oli meriyhteyksien suojaaminen länteen. Rannikkotykistö vastasi rannikonpuolustuksesta, johon myös laivastovoimien oli valmistauduttava osallistumaan.

Merivoimien laivastovoimien käyttö painottui Turun saaristoon. Sieltä sillä oli lyhin matka sodan syttyessä siirtyä suojaamaan demilitarisoidun Ahvenanmaan aluetta ja aloittaa meriyhteyksien suojaaminen.

Neuvostosukellusveneet Märketin kapeikon kautta Pohjanlahdelle

Merivoimat eivät pystyneet estämään neuvostoliittolaisten sukellusveneiden toimintaa Pohjanlahdella. Ahvenanmaan ja Ruotsin välisen merikapeikon Märketin majakkasaari miehitettiin vasta 3.12. Ruotsi ja Suomi laskivat omat miinoitteensa Märketin kapeikossa omille alueilleen vasta 8.12. Miinat eivät täysin estäneet venäläisten sukellusveneiden liikennettä kapeikon kautta Pohjanlahdelle ja takaisin.

Merivoimien liikekannallepano

Merivoimien valmiutta kohotettiin heti Saksan hyökättyä 1.9.1939 Puolaan. Ensimmäiset reserviläiset kutsuttiin palvelukseen. Lokakuussa ylimääräisten harjoitusten nimisenä tunnetussa liikekannallepanossa Merivoimat täydennettiin sodan ajan vahvuuteen. Merivartiolaitos liitettiin Ahvenanmaan Merivartiopiiriä lukuun ottamatta Merivoimiin.

Kiinteästä puolustuksesta vastanneet rannikkotykistön joukko-osastot, kolme rannikkotykistörykmenttiä ja kaksi erillistä rannikkopatteristoa, siirtyivät rannikkolohkokokoonpanoon. Pohjanlahdelle muodostettavilta rannikkolohkoilta puuttui kiinteä rannikkotykistö. Merivartiostot muodostivat niiden henkilöstön rungon.

Merivoimien sodan ajan henkilövahvuus oli talvisodan alkaessa 33 200 henkilöä. Näistä 20 700 kuului rannikkotykistö- ja rannikonpuolustusjoukkoihin, 3 850 laivastovoimiin ja 8 650 Merivoimien komentajalle alistettuihin jalkaväkijoukkoihin.

Miinoittaminen aloitettiin 25.10.

Ylimääräisten harjoitusten aikana laskettiin 25.−27.10. Koiviston, Jussarön ja Russarön miinoitteet. Niihin käytettiin yhteensä 148 miinaa. Laajempi miinoittaminen aloitettiin 30.11. Merivoimat laski Suomenlahdelle ja pohjoiselle Ahvenanmerelle 1 600 merimiinaa. Arvioiden mukaan ainakin yksi vihollisalus, sukellusvene, vaurioitui Märketin kapeikon miinoitteissa.

Laivastovoimat

Laivastoparaati Suomenlahdella 1930-luvun lopulla. Sukellusveneen takana molemmat panssarilaivat. 
Kuva: Sotamuseo.

Merivoimien laivastovoimat oli jaettu Rannikkolaivastoon ja rannikon puolustuksesta vastanneiden rannikkolohkojen paikallisvoimiin sekä suoraan Merivoimien komentajan alaisena toimiviin laivastovoimiin. Lisäksi Lounais-Suomen Meripuolustukselle oli alistettu laivastovoimia.

Varsinaisten sota-alusten pääosa oli Rannikkolaivastossa. Sen päällikkönä oli kommodori Eero Rahola. Pääosin rannikkolohkojen tarpeisiin otetut alukset ja moottoriveneet lisäsivät merkittävästi Merivoimien aluskantaa. Osa ottoaluksista aseistettiin ja liitettiin yleisvoimiin. Sodan alkaessa Merivoimilla oli käytössään yhteensä 190 laivaa ja 363 moottorivenettä. Lukuihin ei ole sisällytetty Laatokan Meripuolustuksen käytössä ollut aluskantaa.

Laivastovoimien tärkeimmät sota-alukset

Laivasto koostui Venäjältä Suomeen 1917 itsenäistymisen ja 1918 sisällissodan jälkeen jääneistä aluksista ja 1920- ja 1930-luvulla rakennetuista aluksista. Ensimmäisen maailmansodan aikaisia sota-aluksia olivat mm. tykkiveneet. Niitä oli neljä (Uusimaa, Hämeenmaa, Karjala ja Turunmaa), kaksi moottoritorpedovenettä (Sisu ja Hurja) ja miinalaiva Louhi.

Uudempaa sota-aluskantaa olivat kaksi panssarilaivaa (Väinämöinen ja Ilmarinen), viisi sukellusvenettä (Vetehinen, Vesihiisi, Iku-Turso, Vesikko ja Saukko), viisi moottoritorpedovenettä (Isku, Nuoli, Syöksy, Raju ja Vinha) ja kuusi Ahven-luokan raivaajaa.

Rannikkopuolustuksen johtosuhteet

Rannikkolohkojen ja Merivoimien komentajan alaisina välijohtoportaina olivat Pohjanlahden Meripuolustus ja Lounais-Suomen Meripuolustus. Oulun Lohko ja Vaasan Lohko olivat Pohjanlahden Meripuolustuksen alaisina. Satakunnan Lohko ja Turun Lohko olivat Lounais-Suomen Meripuolustuksen alaisina. Suunnitelmien mukaan sen alaiseksi tuli myös sodan alettua Ahvenanmaalle perustettava Ahvenanmaan Lohko. Se aloitti toimintansa 2.12. Merivoimien komentajan suoraan alaisuuteen jäivät Hangon Lohko, Helsingin Lohko, Pellingin Lohko, Kotkan Lohko ja Viipurin Lohko. Siitä Koiviston Alalohko oli alistettu Kannaksen Armeijalle.

Rannikkolaivaston Esikunta ja Lounais-Suomen Meripuolustuksen Esikunta sijaitsivat Turussa. Jälkimmäisen johdossa oli mm. Turun Laivastoasema. Helsingin Laivastoasema oli Merivoimien komentajan alainen.

Rannikonpuolustuksen runkona olivat rannikkotykeille rakennetut linnakkeet

Rannikkotykistö muodosti rannikkopuolustuksen rungon. Merkittävä osa Suomenlahden rannikkopuolustuksesta perustui venäläisten 1900-luvulla Suomen rannikolle rakentamiin rannikkolinnakkeisiin. Ne olivat osa ns. Pietari Suuren merilinnoitusta.

Suomi täydensi keisarivallan aikaista rannikkopuolustusta uusilla linnakkeilla 1930-luvulla. Laatokalle Suomi joutui rakentamaan alusta alkaen uuden rannikonpuolustusjärjestelmän uusine rannikkolinnakkeineen.

Lohkot

Rannikkolohkojen kokoonpanot vaihtelivat alueittain ja tehtävien mukaan. Rannikkotykistö- ja rannikkojoukkojen lisäksi lohkojen joukkoihin saattoi kuulua maavoimista saatuja jalkaväen joukkoja. Rannikkojoukkoihin saattoi sisältyä jalkaväen tavoin taistelevien joukkojen lisäksi myös ilmatorjuntajoukkoja. Pohjanlahden lohkoilla ei ollut käytössään kiinteätä rannikkotykistöä.

Laatokan Meripuolustus

Merivoimiin kuulunut Laatokan Meripuolustus oli operatiivisesti alistettu ylipäällikölle. Merivoimat vastasi henkilöstöasioista, koulutuksesta ja puolustushaaran huollosta. Ylipäällikkö alisti osia Laatokan Meripuolustuksen joukoista maavoimille. Laatokan Meripuolustukseen kuului rannikkolohkojen lisäksi Laatokan Laivasto-osasto.

Ari Raunio