Muokattu kartta kirjasta, Raunio, Ari, Sotatoimet Suomen sotien 1939−45 kulku kartoin, kolmas painos, Karttakeskus 2013.

Laivastovoimien oli suojattava läntiset meriyhteydet

Laivastovoimien päätehtävänä oli meriyhteyksien suojaaminen. Sen oli lisäksi osallistuttava sekä maihinnousujen että rannikoita vastaan tapahtuvien vihollisuuksien torjuntaan.

Meriyhteyksien suojaamisessa päähuomio oli kiinnitettävä läntisiin yhteyksiin. Laivaston oli erityisesti suojattava yhteydet Saaristomerellä ja Ahvenanmerellä. Pohjanlahden meriliikenne oli suojattava estämällä vihollisen sota-alusten pääsy Pohjanlahdelle.

Suomenlahdella laivastovoimien oli varauduttava torjumaan vihollisen hyökkäykset rannikolle ja mahdolliset maihinnousut. Uhanalaisimpana maihinnousualueena pidettiin Hankoniemeä ja sen ympäristöä.

Ahvenanmaan Merivartiosto aloitti saattotoiminnan 7.10.

Saksalaiset aloittivat syyskuun alussa kauppalaivojen tarkastukset Itämerellä. Ne ulottuivat myös Pohjanlahdelle. Suomi ryhtyi 7.10. saattamaan omia ja puolueettomien maiden aluksia Ahvenanmaalta Ruotsin aluevesille. Merivartiolaitoksen Ahvenanmaan piiri johti saattotoimintaa. Saattoaluksina olivat sen vartiomoottoriveneet. Saattuetoiminta Ahvenanmerellä jatkui sodan alettua. Saattuetoiminta supistui tammikuun puolivälin jälkeen jäiden takia.

Saksalaiset tarkastivat myös useita suomalaisia laivoja. Osalla tarkastetuista aluksista oli saksalaisten mukaan lastina sotakieltotavaraa. Tällaiset alukset vietiin saksalaisiin satamiin. Takavarikoiduista suomalaisaluksista 17 vapautettiin joulukuun lopulla, mutta kuusi alusta jäi takavarikkoon.

Jäänsärkijälaivue

Jäänmurtajat aseistettiin ylimääräisten harjoitusten aikana lokakuussa. Lounais-Suomen Meripuolustuksen alaisuuteen muodostettiin Jäänsärkijälaivue. Sen tehtäviksi määrättiin talviliikenteen ylläpitäminen, saattopalvelun tukeminen ja osallistuminen rannikon puolustukseen.

Laivueen ensimmäiset aseistetut alukset olivat jäänsärkijät Jääkarhu ja Tarmo. Aseistaminen vei oman aikansa. Jäänsärkijä Voima liitettiin laivueeseen 30.11. ja jäänsärkijä Sampo 2.12.

Neuvostoliiton laivastovoimat Itämerellä

Itämeren Punalippulaivaston sota-alusten määrä oli suuri verrattuna Suomen laivastovoimiin. Teoreettisesti Itämeren Punalippulaivaston voima riitti Suomeen nähden meren herruuteen Suomenlahdella ja pohjoisella Itämerellä.

Itämeren Punalippulaivaston suurta tulivoimaa edustivat linjalaivat (2 kappaletta) ja risteilijät (2 kappaletta). Hävittäjäluokan aluksia oli 15, joista 10 uusia (G-luokka). Muista aluksista voidaan mainita mm. 52 sukellusvenettä ja useita kymmeniä moottoritorpedoveneitä. Itämeren Punalippulaivaston päällikkönä oli 2. luokan komentaja V. Tributs.

Neuvostolaivaston tukikohdat Baltian maissa ja Suomen merisaarto

Neuvostolaivaston toimintaa Suomenlahdella ja Itämerellä helpottivat sen käyttöönsä saamat meritukikohdat Virosta ja Latviasta. Sinne siirrettiin mm. sukellusveneitä ja keveitä pinta-aluksia. Niitä käytettiin Suomen rannikon saartoon.

Neuvostoliitto julisti 7.12. Suomen rannikot saartoon. Puolueettomien kauppa-alusten oli poistuttava saartoalueilta 9.12. kello 12.00 mennessä. Saartoalue laajennettiin 17.12. käsittämään myös Ahvenanmaan demilitarisoidun vyöhykkeen merialueita. Sukellusveneillä oli päävastuu saarrosta. Ne saivat käskyn aloittaa upotussota 10.12. kello 24.00 alkaen.

Neuvostosukellusveneet upottivat 10.12. kolme alusta

Sukellusvene Štš-323 upotti heti 10.12. aamuyöllä tykkitulella virolaisen hl. Kassarin Utön ja Hiidenmaan välillä. Henkilöstö pelastui veneillä Hiidenmaalle. Helsingin edustalla sukellusvene Štš-322 upotti torpedoilla saksalaisen hl. Reinbeckin. Kolmas saman päivän upotuksista tapahtui Pohjanlahdella, missä saksalaisen hl. Boheim upposi. Tieto upotuksesta saatiin vasta kahden päivän kuluttua pelastuneiden saapuessa pelastusveneillä Merikarvialle.

Laivaliikenteen estänyt jäätalvi alkoi tammikuun jälkipuoliskolla. Merenkurkun eteläpuolella hl. Wilpas ajoi karille sukellusvene Štš-311 avattua sitä vastaan tulen. Sukellusvene ampui karilla olleen aluksen hylyksi. Sama sukellusvene upotti 1.1.1940 ruotsalaisen hl. Fenriksenin Norlannin vesillä.

Selkämeren saattuetoiminta

Pohjanlahdella aloitettiin Selkämerellä joulukuussa saattuetoiminta. Myös Suomen rannikon suunnassa saattueet kulkivat Vaasan edustalta Rönnskäristä Kaskisten ja Mäntyluodon kautta Lyökkiin. Se on saari Rauman ja Uudenkaupungin välillä. Matka kesti vajaan vuorokauden. Saattueet lähtivät liikkeelle joka toinen päivä kumpaankin suuntaan. Toinen saattoreitti kulki Ahvenanmaan saariston pohjoispuolitse Saggöstä Ruotsin aluevesille. Tämä reitti pystyttiin ajamaan saman päivän aikana molempiin suuntiin.

Tykkiveneet Uusimaa ja Hämeenmaa osallistuivat tammikuusta alkaen saattotoimintaan Selkämerellä.

Selkämerellä saattuetta suojannut saattaja Aura II upposi 13.1.1940 oman syvyyspommin räjähtäessä laukaisutilanteessa. Pommituskohteena oli neuvostoliittolainen sukellusvene Štš-324. Onnettomuudessa kuoli laivan 44 hengen miehistöstä 26.

Neuvostosukellusveneet poistuivat Pohjanlahdelta 19.1.1940

Suomalaisten tietojen mukaan viimeinenkin neuvostoliittolainen sukellusvene poistui Pohjanlahdelta 19.1.1940. Jäätalven alettua päävastuu Suomen rannikkosaarrosta oli Itämeren Punalippulaivaston ilmavoimilla. Ilmahyökkäysten lisäksi lentokoneet pudottivat Suomen väylille miinoitteita.

Merenkurkun jäätie

Paksut jäät vaikeuttivat laivaliikennettä. Toisaalta ne mahdollistivat jäätien rakentamisen Ruotsin ja Suomen välille Merenkurkussa Vaasasta ja Uumajaan. Gräsbeckin tieksi sanottu jäätie oli käytössä 17.2.−24.3.1940. Tie helpotti tavarankuljetusta Ruotsin ja Suomen välillä.

Rannikkolaivastolla oli merkittävä ilmatorjuntavoima

Rannikkolaivaston järeimpien panssarilaivojen sotatoimet talvisodassa olivat lähinnä ilmatorjuntaa, ensin Ahvenanmaan ja Turun saaristoissa, sittemmin Turun satamassa. Tehokkain ilmatorjunta oli panssarilaivoilla. Niitä neuvostoilmavoimat sodan alkuvaiheessa etsivät ja löydettyään tekivät niitä vastaan ilmahyökkäyksiä. Neuvostoilmavoimat hyökkäsivät talvisodan aikana panssarilaivoja vastaan yhteensä 53 kertaa.

Rannikkolaivaston koottu käyttö päättyi tammikuussa

Rannikkolaivasto ilmeisesti esti olemassaolollaan Neuvostoliiton pinta-alusten hyökkäykset Ahvenanmaalle ja tunkeutumisen Pohjanlahdelle.

Rannikkolaivasto sai 19.1.1940 Merivoimien komentajalta käskyn siirtyä Ahvenanmaan saaristosta Turun saaristoon suojaamaan Turun meriliikennettä. Panssarilaivat siirrettiin Airistolle. Tähän loppui käytännössä Rannikkolaivaston koottu käyttö.

Suomen sukellusveneiden toiminta jäi tuloksettomaksi

Sukellusveneistä osa oli Rannikkolaivastossa ja osa Merivoimien komentajan alaisena. Vähäisiä sukellusveneitä käytettiin lähinnä yksittäin. Yksi sukellusvene kävi Latvian merialueella Liepajan edustalla. Upotuksia ei kuitenkaan saatu.

Laatokan Laivasto-osasto hoiti merikuljetuksia

Laatokan Laivasto-osaston tehtävänä oli rannikon, saariston väylien ja linnakkeiden suoja-alueiden miinoittaminen. Vesialueiden partioinnin lisäksi osaston oli valmistauduttava taistelemaan vihollisen keveitä laivastovoimia vastaan linnakesaarten vesistöillä yhdessä rannikkojoukkojen kanssa. Osaston oli osallistuttava joukkojen kuljetuksiin ja huoltokuljetuksiin linnakkeille.

Osaston tykkiveneet sotatoimissa

Laatokan Laivasto-osastolla oli käytössään viisi tykkivenettä. Osaston kuudes tykkivene ajoi karille ja upposi ylimääräisten harjoitusten aikana. Aluksiin asennettiin tykit ylimääräisten harjoitusten aikana. Ainoastaan kelirikkoalus Aallokas ja hinaajat Vulcan ja Tarmo voitiin aseistaa 75 mm:n tykeillä. Muiden alusten tykeiksi jäivät Tarton rauhansopimuksen mukaisesti Laatokalla sallitut 47 mm:n tykit.

Vihollisen laivastovoimat eivät tulleet osaston toiminta-alueelle. Osasto osallistui Neljännen Armeijakunnan taistelujen tukemiseen Impilahden ja Pitkärannan välisellä alueella. Osaston tykkiveneet tulittivat mm. Pitkärantaa ja Koirinojaa.

Tykkiveneet osallistuivat ja suojasivat kuljetuksia. Merkittävimmät joukkojen kuljetukset ajoittuivat joulukuulle. Silloin osasto kuljetti Erillisen Pataljoona 23:n Valamoon ja sieltä edelleen Mantsin linnakesaarelle. Erillinen Polkupyöräkomppania 4 kuljetettiin Lahdenpohjasta suoraan Mantsiin.

Laatokan Meripuolustuksen laivoja ei voitu ottaa mukaan rauhan tultua

Talvisodan rauhan astuttua voimaan 13.3. kello 11.00 Laatokan Meripuolustuksen joukot aloittivat siirtymiset uuden rajan taakse. Laivasto-osaston aluksista voitiin ottaa mukaan vain moottoriveneet. Alukset upotettiin. Laivasto-osaston henkilöstö siirtyi hiihtäen Lahdenpohjasta Savonlinnaan.

Ari Raunio