Puna-armeijan divisioonien määrä kasvoi lähes kolminkertaiseksi tammikuussa

Karjalan kannaksen jalkaväkidivisioonien määrä yli kolminkertaistettiin tammikuun aikana. Kannaksella tai sen tuntumassa olleiden divisioonien määrä nousi 30 divisioonaan ennen suurhyökkäystä. Niistä seitsemän kuului ylijohdon eli Stavkan reserviin. Armeijoiden käytössä olleiden divisioonien määrä oli 23.

Kartta muokattu kirjasta Raunio, Ari, Sotatoimet Suomen sotien 1939−45 kulku kartoin. Kolmas painos, Karttakeskus 2013. 

Itä-Kannaksella muodostettiin 13. Armeija

Puna-armeijan ylijohdon Stavkan tekemällä päätöksellä 7. Armeija jaettiin kahdeksi armeijaksi. Seitsemännen Armeijan komentajana jatkoi 2. luokan armeijankomentaja Kirill A. Meretskov. Uuden 13. Armeijan komentajaksi määrättiin 7. Armeijan Oikean Ryhmän komentaja, armeijakunnankomentaja Vladimir D. Grendahl. Hänet ylennettiin 2. luokan armeijankomentajaksi 16.1.1940.

Luoteinen Rintama johtamaan armeijoita

Armeijat alistettiin tammikuussa perustetulle uudelle johtoportaalle Luoteiselle Rintamalle. Sen komentajana oli 1. luokan armeijankomentaja Semjon K. Timošenko. Hänet ylennettiin talvisodan päätyttyä Neuvostoliiton marsalkaksi.

Jalkaväkiarmeijakuntien määrä kasvoi seitsemään – panssariarmeijakunta hajotettiin

Luoteisen Rintaman käytössä olleiden jalkaväkiarmeijakuntien johtoportaiden määrä kasvoi tammikuun loppuun mennessä joulukuun kolmesta seitsemään. Kannaksella joulukuussa ollut 10. Panssariarmeijakunta hajotettiin tammikuussa. Sen panssariprikaatit ja muut joukot jaettiin armeijoille.

7. Armeijan painopisteessä kolme jalkaväkiarmeijakuntaa

Seitsemännen Armeijan hyökkäyksen painopiste oli Karhulan ja Muolaanjärven välisellä alueella. Tälle noin 17 kilometrin levyiselle alueelle keskitettiin kolme jalkaväkiarmeijakunnan johtoporrasta, yhdeksän jalkaväkidivisioonaa, koko armeijajohtoinen tykistö ja noin 70 % armeijan panssarivaunuista. Ensimmäisessä portaassa hyökkääville viidelle jalkaväkidivisioonalle oli kullekin käsketty noin 2−2½ ja puolen kilometrin levyiset läpimurtoalueet. Niillä oli rintamakilometriä kohden käytössä keskimäärin 72 tykkiä ja 40 panssarivaunua.

Summan ja Lähteen suunnat läpimurtoalueina

Armeijan läpimurtoalueen painopiste oli Summan ja Lähteen välisellä alueella. Siellä hyökkäsi 50. Jalkaväkiarmeijakunta divisioonat ryhmitettyinä kahteen portaaseen. Ensimmäisessä portaassa oli kaksi jalkaväkidivisioonaa, toinen Summan suunnalla, toinen Lähteen suunnalla.

Läpimurtoalueen painopisteen molemmilla sivustoilla hyökkäsi jalkaväkiarmeijakunta. Toinen, 19. Jalkaväkiarmeijakunta Leningradin−Viipurin rautatien suunnalla ja toinen, 10. Jalkaväkiarmeijakunta Karhulan suunnalla. Viimeksi mainitun piti aloittaa hyökkäyksensä vasta 19. Jalkaväkiarmeijakunnan päästyä läpimurtoon. Suomenlahden rantatie Koivistoon oli sivusuunta, jossa hyökkäsi yksi jalkaväkiarmeijakunta (34.Jv.AK).

7. Armeijan painopistealueella oli puolustuksessa kaksi suomalaisdivisioonaa

Seitsemännen Armeijan painopiste alueella eli kahden jalkaväkiarmeijakunnan hyökkäysalueella olivat puolustuksessa jääkäriupseeri, eversti Paavo Paalun 3. Divisioona ja jääkäriupseeri, kenraalimajuri Taavetti Laatikaisen 1. Divisioona. Kolmannen Divisioonan puolustusalueella oli vihollisen läpimurtoalue.

Myös 13. Armeijan hyökkäyksen painopiste oli Länsi-Kannaksella

Itä-Kannaksella toimineeseen Grendahlin komentamaan 13. Armeijaan kuului kolme jalkaväkiarmeijakuntaa. Armeijan painopiste oli käytännössä Länsi-Kannaksella alueella, jota myös Keski-Kannakseksi kutsutaan. Täällä armeija hyökkäsi kuudella divisioonalla. Niistä puolet kuului 23. Jalkaväkiarmeijakuntaan ja puolet 15. Jalkaväkiarmeijakuntaan. Painopistesuunnan jalkaväkiarmeijakuntien hyökkäystä tuki mm. 60 patteristoa eli 720 kenttätykkiä ja lähes 480 panssarivaunua. Taipaleen suunta jäi armeijan sivusuunnaksi. Siellä hyökkäsi yksi jalkaväkiarmeijakunta (3.Jv.AK), jossa oli kolme jalkaväkidivisioonaa.

Suurhyökkäystä edelsivät helmikuun 1. päivänä alkaneet valmistavat hyökkäykset

Puna-armeijan kevyt panssarivaunujoukkue valmiina hyökkäykseen Karjalan kannaksella joulukuussa 1939. Kuva via Juri Kilin.

Stavkan 16.1. tekemän päätöksen mukaan Karjalan kannaksen suurhyökkäys oli aloitettava helmikuun alkupäivinä. Hyökkäyksen painopiste oli määrätty Länsi-Kannakselle, jossa toimi Meretskovin 7. Armeija. Itä-Kannaksella toimineen 13. Armeijan hyökkäyksen painopiste käskettiin Länsi-Kannaksen itäosaan ns. Keski-Kannakselle.

Timošenko käski aloittaa 1. päivänä helmikuuta suurhyökkäystä valmistavat hyökkäykset Länsi-Kannaksella Summan, Muurilan ja Karhulan alueilla. Nämä paikalliset valmistavat hyökkäykset olivat voimakkaita. Ylipäällikön reservinä Kannaksella olleesta divisioonasta jouduttiin antamaan pääosa II Armeijakunnan käyttöön jo ennen varsinaisen suurhyökkäyksen alkamista. Sen alkaessa suomalaisilla ei ollut enää käytössään merkittäviä reservejä.

Luoteisen Rintaman suurhyökkäys alkoi 11.2.

Puna-armeijan kenttätykki tulitoiminnassa Karjalan kannaksella. Kuva via Juri Kilin.

Valmistavat hyökkäykset olivat jo käynnissä, kun Timošenko päätti suurhyökkäyksen alkamispäiväksi helmikuun 11. päivän. Hyökkäyspäivän lentosää vaikeutti hyökkäyksen tukemista lentokoneilla. Tykistön tulivalmistelu alkoi kello 8.40 ja joukot lähtivät liikkeelle kello 11.00.

Lähteen lohkolla oli juuri vaihdettu etulinjan pataljoona

Divisioonankomentaja Filipp D. Gorelenkon komentama 50. Jalkaväkiarmeijakunta aloitti hyökkäyksensä kahdella jalkaväkidivisioonalla. Summan suunnalla hyökkäsi prikaatinkomentaja Jermakovin komentama 100. Jalkaväkidivisioona ja Lähteen suunnalla prikaatinkomentaja Aljabuševin komentama 123. Jalkaväkidivisioona.

Summan lohkolla oli puolustuksessa Paalun divisioonasta jääkäriupseeri, eversti K. A. Heiskasen Jalkaväkirykmentti 7. Lähteen lohkosta vastasi majuri Sulo Laaksosen komentama Jalkaväkirykmentti 8. Helmikuun alusta etulinjassa ollut jalkaväkirykmentin Ensimmäinen Pataljoona (I/JR 8) oli juuri vaihdettu Merkin lohkon puolustuksesta vastanneen jalkaväkirykmentin reservinä olleeseen pataljoonaan. Se oli Jalkaväkirykmentti 9:n Toinen Pataljoona (II/JR 9).

Sisäänmurto Lähteen lohkolla

Suomalaisten panssariesteen pysäyttämä puna-armeijan raskas T-28-panssarivaunu Lähteen lohkolla Munasuon lähettyvillä. Kuva via Juri Kilin.

Aljabuševin jalkaväkidivisioonan joukot onnistuivat ensimmäisenä hyökkäyspäivänä valtaamaan suomalaisten etulinjan. Armeijakunnan (50.Jv.AK) toisen portaan jalkaväkidivisioonan (7.Jv.D) joukkoja käytettiin seuraavana päivänä menestyksen laajentamiseen. Sisäänmurtoon päässyt 123. Jalkaväkidivisioona sai aluksi käyttöönsä yhden jalkaväkirykmentin. Sisäänmurtoalue laajeni 12.2. Muissa Luoteisen Rintaman hyökkäyssuunnissa menestys oli vaatimattomampaa.

Armeijankomentaja Meretskov muutti 12.2. Summan suunnalla hyökkäävän Jermakovin jalkaväkidivisioonan (100.Jv.D) tehtävää. Läpimurron sijaan divisioonan oli sidottava suomalaiset puolustajat. Hän antoi samana päivänä käskyn siirtää Lähteen suunnalle 13.2. aamuksi panssaripataljoonan ja yhden konekivääriprikaatin pataljoonista.

Toinen Armeijakunta sai käyttöönsä ylipäällikön reservin 11.2.

Ylipäällikön reservinä ollut jääkäriupseeri, eversti Selim Isaksonin komentama 5. Divisioona alistettiin Kannaksen Armeijalle. Österman alisti siitä jalkaväkirykmentin II Armeijakunnalle käytettäväksi vastahyökkäykseen Lähteen alueella. Seuraavan päivän kuluessa rykmentti oli käytetty silloisen etulinjan vahventamiseen. Varsinaista vastahyökkäystä ei tehty.

Österman alisti 12.2. illalla Isaksonin divisioonan (5. D) II Armeijakunnalle. Öhquist käski Isaksonin vallata takaisin Lähteen lohkon pääpuolustusasemat ja ottaa rintamavastuu 3. Divisioonan puolustusalueella.

5. Divisioonan vastahyökkäys epäonnistui

Isaksonin divisioonasta (5. D) oli 13.2. aamulla irti taisteluista vain vajaa jalkaväkirykmentti. Tämä jääkäriupseeri, eversti Väinö Polttilan komentama Jalkaväkirykmentti 14 aloitti 13.2. hyökkäyksensä kahdella pataljoonalla. Polttila haavoittui ennen hyökkäyksen alkua komentopaikallaan vihollisen tykistövalmistelussa. Hän kuoli haavoihinsa sodan jälkeen.

Murto oli kehittymässä läpimurroksi

Neuvostojoukkojen saavuttaman Mannerheim-linjan murtoaukon leveys oli 13.2. illalla viisi kilometriä ja syvyys kuusi. Gorelenkon jalkaväkiarmeijakunnalle alistettiin lisää yksi moottoroitu jalkaväkidivisioona (84. Mt.Jv.D).

Seuraavana päivänä Gorelenkolle aikaisemmin alistettu 7. Jalkaväkidivisioona taisteli murtoaukon länsireunalla ja 84. Moottoroitu Jalkaväkidivisioona Aljabuševin jalkaväkidivisioonan (123.Jv.D) itäpuolella.

Suomen sotilasjohdon neuvottelut 14.2.

Ylipäällikkö Mannerheim saapui 14.2. neuvotteluun II Armeijakunnan Esikuntaan Saarelan kartanoon Kannaksella. Paikalla olivat Öhquistin lisäksi mm. Kannaksen Armeijan komentaja, kenraaliluutnantti Österman ja Päämajan päämajoitusmestari, eversti Aksel Airo. Mannerheimin alaiset olivat yksimielisiä siitä, että II Armeijakunta oli vedettävä Mannerheim-linjalta V-asemaan eli väliasemaan siitäkin huolimatta, että armeijakunnan joukot Lähteen lohkoa lukuun ottamatta olivat torjuneet vihollisen kaikki hyökkäykset.

Taistelut läpimurtoalueella jatkuivat 15.2. Öhquist antoi kello 15.25 Isaksonille luvan vetäytyä Huumolan Aution−Kultakummun−Kilteen tasalle.

Summankylän lohkolla rintamavastuun taistelujen aikana Heiskasen komentamalta Jalkaväkirykmentti 7:ltä ottanut everstiluutnantti Ilmari Karhun jalkaväkirykmentti 15 aloitti illalla vetäytymisensä Summasta Huumolan Aution suuntaan.

Ylipäällikkö päätti 15.2. joukkojen vetämisestä Mannerheim-linjalta

Ylipäällikkö teki 15.2. kello 15.30 päätöksensä Länsi-Kannaksen joukkojen irrottamisesta Mannerheim-linjalta. Itä-Kannaksen joukkojen oli edelleen pysyttävä pääasemassa. Öhquistin Armeijakunnan (II AK) oli vetäydyttävä V-asemaan. Päämajassa valmisteltiin päätöksen pohjalta käsky Kannaksen Armeijalle. Se laati oman käskynsä II Armeijakunnalle. Öhquist sai armeijan käskyn illalla kello 19.20. Armeijakunnan komentajalla oli jo etukäteistieto päätöksestä, joten esikunnassa oli jo valmisteilla armeijakunnan käsky.

Ari Raunio