Joulukuun vastahyökkäykset olivat pysäyttäneet vihollisen hyökkäykset

Laatokan ja Ilomantsin välillä hyökännyt neuvostoliittolainen armeija (8. A) oli jo joulukuun puolivälissä joutunut puolustuskannalle. Armeijan pohjoisemman jalkaväkiarmeijakunnan (1.Jv.AK) alueella joukot olivat puolustuksessa. Neljännen Armeijakunnan pohjoisrajalla Aittojoelle oli puolustuksessa kaksi jalkaväkidivisioonaa (75.Jv.D ja 139.Jv.D).

Eteläisemmän jalkaväkiarmeijakunnan alueella (56.Jv.AK) Kollaanjoella (56.Jv.D) tilanne oli 8. Armeijan kannalta vakaa. Mutta Koirinojan–Kitilän alueelle edenneiden jalkaväkiarmeijakunnan (56.Jv.AK) joukkojen pääosan (168.Jv.D, 18.Jv.D ja 34. Ps.Pr.) tilanne oli tammikuussa erittäin vaikea.

Suomalaiset olivat joulukuun lopulla katkaisseet joukkojen pohjoisemman Kitilän ja Käsnäselän välisen huoltotien. Huoltoliikennettä Laatokan rantaa myötäilevällä Kitilän ja Salmin välisellä tiellä häiritsivät Laatokan Meripuolustuksen alaisen Mantsin linnakkeen partiot. Tammikuun alun lumimyrskyt katkaisivat ajoittain rantatien liikenteen.

Ylipäällikön antama tehtävä

Kartta muokattu kirjasta Raunio, Ari, Sotatoimet Suomen sotien 1939−45 kulku kartoin. Kolmas painos, Karttakeskus 2013.

Hägglundin armeijakunta (IV AK) valmistautui tammikuun alussa uuteen laajaan saarrostushyökkäykseensä. Ylipäällikön antaman hyökkäyskäskyn mukaan armeijakunnan oli hyökättävä ja tuhottava Koirinojan–Kitilän–Syskyjärven alueella olleet vihollisvoimat. Armeijakunta päätti ensin katkaista vihollisjoukkojen yhteydet itään Laatokan–Syskyjärven tasalla.

Hyökkäysjoukot jaettiin osastoihin

Armeijakunnan komentaja, kenraalimajuri Woldemar Hägglund johti hyökkäystä. Koirinojan ja Syskyjärven välisellä rintamalla kaksi taisteluosastoa (Jousimies ja Oinas) estivät vihollisen etenemisen länteen ja valmistautuivat osillaan osallistumaan hyökkäykseen. Molemmat osastot olivat vahvennetun jalkaväkirykmentin vahvuisia, eli kummallakin oli mm. kolme pataljoonaa.

Seitsemän pataljoonan vahvuinen hyökkäysjoukko oli jaettu kahteen taisteluosastoon (Mehiläinen ja Lohikäärme). Hyökkäysjoukkoon kuului myös yksi kevyt osasto. Noin kolmen pataljoonan vahvuisen taisteluosaston (Tykki) oli pidettävä Kitilän ja Käsnäselän välinen tie katkaistuna ja laajennettava hyökkäyksellä tienkatkaisualuetta.

Kollaan–Loimolan suunnassa Tiaisen divisioonan (12. D) tehtävänä oli pitää asemansa ja hyökätä yhdellä pataljoonalla (I/JR 34) armeijakunnan hyökkäykseen liittyen Uuksunjoen itäpuolella Käsnäselän tielle. Lisäksi divisioonasta oli irrotettu Tiaisen divisioonan (13. D) käyttöön yksi jalkaväkirykmentti ja yksi pataljoona.

Hyökkäys alkoi 6.1.1940

Kartta muokattu kirjasta Raunio, Ari, Sotatoimet Suomen sotien 1939−45 kulku kartoin. Kolmas painos, Karttakeskus 2013.

Tammikuun 6. päivänä alkanut hyökkäys eteni neljässä päivässä Koirinojalle. Kitilän suurmotti oli syntynyt. Kymmenen päivää myöhemmin hyökkäysjoukot pääsivät Pitkärannan tuntumaan, jonne hyökkäys lopullisesti pysähtyi.

Mottien synty Käsnäselän ja Lemetin tiellä

Hyökkäysjoukkojen etenemisreitillä syntyi Käsnäselän–Kitilän tielle useita sitkeästi puolustautuvia neuvostojoukkojen motteja.

Mottiin jäänyttä jalkaväkidivisioonaa huollettiin jäätietä käyttäen

Pikakiväärimies asemassa Pitkärannan saaristossa Paimionsaaressa 1.2.1940. SA-kuva.

Laatokan Meripuolustuksen Mantsin linnake jatkoi vihollisen liikenteen häirintää Laatokan rantatiellä Salmin ja Pitkärannan välillä. Linnakkeen joukot valtasivat takaisin Uuksalonpään sekä Lunkulansaaren luoteispään.

Pitkärannan edustan saarista käytiin ankaria taisteluja. Neuvostojoukot pystyivät osittain huoltamaan mottiin jäänyttä 168. Jalkaväkidivisioona Laatokan kautta jäätietä pitkin.

Ari Raunio